Sivun näyttöjä yhteensä

28.3.2012

Armaan päivänä

Mies kaatoi koivuja ja vaahteroita pihalta. Pöllejä hän kantoi sitten hiki päässä halkovajan lähelle halottavaksi.

Armaaltani sain puunkaadosta terveisinä niin koivun kuin vaahteranoksia, jotka laitoin näin aluksi ämpäriin hyötymään. Taitavat ne hyvin joutua pääsiäiseksi.

Minun päiväni on kulunut edelleen sisätiloissa  flunssaisena enkä edes voinut lähteä keskiviikkoiseen jumppaankaan. Onneksi sentään olen jaksanut hieman valmistella viikonlopun töitä.


"Lahjoita, Herra, perheisiimme
nyt pelkojemme keskelle
armo ja rauha sydämiimme,
pois pyyhi kaikki syntimme.
Hiljennä äänet maailman
ja murra valta mammonan.

Koteja, huoliin uupuneita
elvytä armon Hengellä
ja mieliämme painuneita
herätä, nosta, lämmitä.
Lahjoita uusi rohkeus
ja voima tehdä parannus." ( Virsi 465:1,2)

Ei kommentteja: