Sivun näyttöjä yhteensä

17.4.2012

Laakeripuuta kasvattamaan



Saimme laakerinalun miehen veljeltä. Laakeripuuta voi kasvattaa muotopuuksikin leikattuna. Ilmeisesti toisen osan tuosta katkaisemme ja yritämme kasvattaa pistokkaasta uutta. Ja saahan siitä myös maustetta. 

Kasvatus on yleensä astioissa.  Kesät se viihtyy ulkona, mutta kastelusta on huolehdittava säännöllisesti. Mikäli kasvi on aurinkoisessa paikassa, sitä on hyvä kastella jopa päivittäin, mutta vedessä se ei saa seisoa. Multa pidetään kosteana keväällä ja kesällä ja lehtiä suihkutellaan aika ajoin vedellä, jotta ne pysyvät puhtaina ja kiiltävinä. Kasvi ei pidä vedosta. Talveksi se on hyvä viedä kellariin, koska talvi on laakeripuun lepoaika. Siksi se ei tarvitse talvella juurikaan vettä. Noin 5 °C  lämpötilassa laakeripuu tulee kastella kerran 5 viikossa.  Jos sitä pidetään liian kuivana, sen lehdet muuttuvat harmahtaviksi ja hauraiksi. Kasvi saa olla jopa täysin pimeässä, kunhan se saa keväällä tottua valoon vähitellen.

Laakeripuu on Välimeren maista kotoisin. Suomessa sitä käytetään enimmäkseen julkisten tilojen koristeina. Lehtiä voi käyttää mausteena, myös tuoreena. 

Laakeripuusta on monia tarinoita: mm. ”Laakeripuu liittyy pääsiäisjuhlaan eri tavoin. Ikivihreä laakeripuu on ennen kaikkea Kristuksen ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän symboli.
Kreikkalainen mytologia kertoo, että jumala Apollon oli toivottomasti rakastunut Daphne- nimiseen nymfiin, joka ei kuitenkaan halunnut tietää mitään Apollonista.  Suojellakseen Daphnea hänen isänsä Peneus muutti Daphnen laakeripuuksi.  Kun Apollon sai tietää tämän, hän julisti laakeripuun ikuisesti pyhäksi.  Siitä hetkestä lähtien Apollon kantoi päässään laakeriseppelettä merkkinä ikuisesta rakkaudesta Daphnea kohtaan”

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Toivottavasti saat tuon hyvin kasvamaan :)

Kiiris kirjoitti...

Kauniit kiiltävät lehdet. Sisälläkö sitä kasvatat?

Unknown kirjoitti...

Mikähän on kun on ilmestynyt noen kaltaista mustaa laakeripuun lehtiin ja varteen?

pappilanmummo kirjoitti...

eipä näy sellaista mustaa minulle, mutta jos jollakulla on laakereissa rasvaa...