Sivun näyttöjä yhteensä

29.5.2012

Ruskeat Kertut

 Olimme mökillä, jossa yhtenä tavoitteena oli saada puutarhapumppu toimimaan. Teimme mitä tahansa, niin vettä se ei suostunut nostamaan järvestä, vaikka ohjeita noudatimme. Ehkä letku järvestä pumppuun oli liian paksu?

Mökillä kukkivat niin omenapuu kuin Japaninruusukvittenikin. Ruohosipulin leikkasin kotiinlähtiessä silputtavaksi. Se oli kasvanut hyvin ja alkamassa jo kukatkin nupuillaan. 

Iltapäivällä istuskelin rannalla saunan rappusilla ja neuloin sukkaa, katselin järvelle ja haistelin niin veden kuin rannalla kasvavien suopursujen tuoksua. Muualla oli paljon hyttysiä, mutta rannalla puhalsi pohjoistuuli vieden ötökät mennessään. Mökillä innostuin tällä kerralla leipomaan, kun ilta oli sateinen. Raparperipiirakoita leivoin  pullataikinasta ja tietysti piti leipoa myös rusinapullia - onneksi niihin jäi hieman raparperipiirakan toscatäytettäkin. Tottakai myös saunoimme ja uimme viisi kertaa saunasta ja tietysti myös aamu-uinnillakin voi jo uida: vesi on jo tarpeeksi lämmintä.
Kerttu-sukat eivät ole enää keskeneräiset, vaan valmistuivat mökkireissulla Seitsemän veljes-langasta 3,5 numeron bambupuikoilla. Koko on noin 38. Sukat painavat 91 grammaa.

Tänään illalla oli yhteisvastuukerääjien saunailta seurakunnan rantasaunalla. Rantasaunaa on nyt keväällä ja viime talven aikana kunnostettu: Saunakamarin puolikin on kokenut ehostuksen ja keittiöpuoli on nyt seinän takana piilossa. Tilaa tuolla on nyt isommallekin joukolle. Tila oli kaunis ja käyttökelpoinen monenlaisiin tilaisuuksiin. Käytössä on myös kaksi saunaa yhtäaikaa.
 Saunan luona oli oravanpoikanen tulossa myös tutustumaan uuteen paikkaan.

2 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ihastuttavat sukat!!! <3<3<3

kosotäti kirjoitti...

Voi kuinka soma orava.
Tekniikka ei aina toimi... todettu on.
Kiitos ihanasta ja elämänmyönteisetä kristillisyyttä esillä pitävästä blogistasi.