Sivun näyttöjä yhteensä

28.6.2012

Laputusta ja karhunvattuja

 
Aamulla oli aikainen lähtö laputtamaan. Laskimme jokaisen rasian, purkin, pussin ja kappaleen kutakin lajia, mitä kaupassa oli ja laitoimme lajeittain lappuun tavaroiden määrän. - Urheiluseuramme veteraanit ovat saaneet hommia inventaarion tekemisestä. Meitä oli yhdeksäntoista eläkeläistä aamupäivän inventoimassa ruokakaupan tavaroita. Toimimme talkooperiaatteella eli meille se on yhteinen tapahtuma, mutta samalla on siitä seurallemme taloudellista hyötyä virkistys- yms. yhteiseen toimintaan.

Vihdoin tänään tuin ja sidoin kukkivat karhunvatun  versot pystyyn aitaa vasten. Karhunvatut ovatkin kukkineet erityisen hyvin tänä vuonna. Ne kukkivat valkoisin kukin. Marjat ovat noin 2 sentin kokoisia, kiiltävän mustia ja kypsyvät elo-syyskuussa. Karhunvatut ovat helppohoitoisia, mutta niillä on paha tapa levitä runsaastija ne ovat terävänpiikkisiä. Karhunvatukan lehdistä voi tehdä teetä, joka on  vatsaa rauhoittavaa.
Karhunvatut kyllä puolustautuivatkin toimenpiteessä: vasempaan korvalehteeni tuli iso haava.

Kitkin myös vattujen juurilta vuohenputkia ja yhtäkkiä tuli esiin parvi ötököitä. Niinpä minulta jäi kitkeminen kesken. Mies meni tarkistamaan ja ne ötökät, joita olin luulllut alkuhötäkässä ampiaisiksi, olivatkin vain kimalaisia. Olin astunut vahingossa maassa / maan sisässä olevaan kimalaispesään! On hyvä, että on puutarhassa pölyttäjiä omasta takaa niin mehiläisiä kuin kimalaisiakin.

Pari viikkoa on jo mennyt jonkinlaista flunssaa potiessa ja en vieläkään ole kunnossa. Jotenkin veto on poissa enkä saa aikaiseksi paljon mitään: juuri ja juuri normaalit päivärutiinit. Yskä ja köhä, kröhinä on edelleen, räkätauti alkaa helpottaa. Kuumaa juotavaa, hunajaa, viinimarjamehua, villasukat yms. ovat kyllä käytössä, ja ehkä tästä vähitellen pääsee "elävien" kirjoihin ja tapaamaan lapsenlapsiakin.


5 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Minullakin on karhunvatukoita ja viime kesänä marjat ennättivät kypsyä. Karhuista toiseen, oikeaa karhua ei tänä kesänä ole käynyt, onneksi. Eikä parviakaan, joku päivä sitten kiersin kaikki pesät ja lisäsin laatikoita, Jospa ne nyt pysyisivät siellä. Hunajaa ei tällä pelillä tule, että aina sataa, tänäänkään ei ollut kuin 10 astetta lämmintä.

Huopatossunen kirjoitti...

Pikaista paranemista. Meillä flunssalääkkeenä käytetään mainitsemiesi lisäksi myös kuusenkerkkäsiirappia, jota kuopus ja minä kyllä juomme ihan vain hekutellaksemmekin. Opin keinon kun kävin hakemassa Pokrovasta borssia ja siellä oli kuusenkerkkämehua myynnissä. Tänä vuonna teimme sitä itse.

Kiiris kirjoitti...

Karhunvatukat, nam nam!

Olen joskus juossut maa-ampiaisia karkuun niin että kanervat pöllysivät!

Sinikka kirjoitti...

Kesäflunssat yleensä ovat sitkeitä. Paranemisia.
Laitoin vastausta kommenttilooraani kysymyksiisi.
Kaunista viikonloppua!

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Laputtamista olen minäkin Marttana ollut tekemässä, kivaa hommaa. Harmi vain, että taloudelliset syyt poistivat tämän tulonlähteen, kaupan oma väki hoitaa asian. Ankara flunssa vie kyllä voimat. Oletko käynyt lääkärissä varmistamassa, ettei jälkitaudit ole syynä? Itse jouduin syömään ankaran lääkekuurin, mutta olokin koheni nopeasti. Hunaja on meilläkin kova sana, ihan terveenäkin. Terveyttä ja iloa!