Sivun näyttöjä yhteensä

26.7.2012

Satoa, satoa

Kun meidän pihaan tulee, niin vastassa ovat heti rajalla pelargoniat lobeloiden kera.
Mustikkamehu on valunut ja sokeria sekoitetaan - pullotusta vailla enää tällä hetkellä.
 
Tässä kappelissa, jossa on tällainen krusifiksi, oli tänään siunaus.
 
 Kirsikatkin alkavat kypsyä. Olemme kilpailussa rastaiden ja harakoiden sekä varisten kanssa, ketkä ensinnä kerkiävät saamaan kypsyvän sadon.
 
Viinimarjoja olen alkanut jo poimia -punaiset ja valkoiset vaikuttavat aivan kypsiltä ja mustakin osittain. Hyytelömarjoja jo löytyy hyvin. Ja makoisilta nuo maistuvat. Vadelmia kypsyy pihassakin tiuhaan tahtiin. Sisko kertoi, että villivadelmatkin ovat tänä kesänä puutarhavadelmien kokoisia ja maukkaita myös. En ole muualle vielä kerinnyt vadelmia poimimaan enkä kai edes lähdekään, koska sen verran kuin me tarvitsemme, kasvaa omassa pihassakin.

4 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Kaunis kukkapata pihallasi ja todellakin paljon satoa. Itse olin torpalla viikonvaihteessa, mutta ei siellä vielä punaiset olleet täysin kypsiä. Suuria hienoja terttuja, mutta osa ihan vihreitä vielä.

pappilanmummo kirjoitti...

Kohta alkaa viinimarjojen mehustus Sinullakin

Huopatossunen kirjoitti...

Meillä kiistellään sadosta kauriiden kanssa :)

Unknown kirjoitti...

On sinulla herkkuja syömiseen ja juomiseen :)