Sivun näyttöjä yhteensä

20.10.2012

Lapsenlapsia ja hirvikeittoakin

 
Lastenlapset innostuivat pelaamaan jalkapalloa pappaa vastaan ja arvatkaapa, kuka/ketkä voittivat! Pihalla oli  muutakin mielenkiintoista tekemistä - yhteinen aika vain loppui kesken taas kerran.
 
Tänään meillä olikin kolme sisarusta yhtäaikaa käymässä ja lapsenlapsiakin yhteensä kolme sekä neljä koiraa.
 
Pappa kävi hankkimassa muikkuja, perkasi ne ja niin on tiedossa huomenna ateriaksi paistettuja muikkuja. Tänään nautimme papan valmistamasta maukkaasta hirvikeitosta, jossa oli palasina paistetun hirvenlihan ja sipulisilpun lisäksi porkkanoita, palsternakkaa, lanttua ja perunoita sekä mausteita kuten lipstikkaa ja lehtipersiljaa ja pikkuisen suolaa. Keitto valmistui tietysti painekattilassa.
Omena-piimäpiirakkaa leivoin, kun sain keittiöön muunkin kuin tiskivuoron. Omenapiirakka on helppo ja nopea tehdä, koska myös omenia on yritettävä käyttää mahdollisimman moneen tarkoitukseen ennen kuin ne pahettuvat. Tänä vuonnahan omenaa on tullut yllin kyllin. Sen ainoan pienen kurpitsan raastoin leipäkoneleipään eilisiltana ja ensi yönä lähtee toinen kurpitsaleipäannos kypsymään. Aamulla sitten leviää taas hyvä tuoreen leivän tuoksu huusholliin.

6 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Mukavaa, kun lapsenlapset asuvat niin lähellä, että voivat tulla kyläilemään. Minulla kun ovat 3 tunnin päässä. Onko leipäkone tosiaan kätevä?

pappilanmummo kirjoitti...

Useimmat lapsenlapsista asuvat pääkaupunkiseudulla tai kauempana.
Leipäkone on meillä löytänyt paikkansa - käteväkin, kun sitä on oppinut käyttämään ja ohjeita soveltamaan.

Kiiris kirjoitti...

Nam nam nam.... paistettuja muikkuja! Tänne on kyllä mukava tulla herkuttelemaan.... :)))

Anneli kirjoitti...

Minusta tuntuu, että lapset voittivat :)
Voi mitä herkkua teillä on. Muikkuja, niitä en ole pitkään aikaan saanutkaan.
Omenapiirakkaa sen sijaan meilläkin on syöty, ihan liiankin kanssa.

reilut 130 oli arvonnassani mukana, ihan uskomatonta ;O

pappilanmummo kirjoitti...

Olit oikeassa!

pappilanmummo kirjoitti...

Muikut ovat hyviä ja ne voi syödä ruotoineen kaikkineen...