Sivun näyttöjä yhteensä

6.11.2012

Nukketeatteria ja hilloamista

 
Sunnuntaina kävin isovanhempien ja lastenlasten jumalanpalveluksessa pikkusiskon kanssa. Pikkusisko, alle kolme vuotta, osallistui myös. Hän osasi ja halusi leikkiä Jumalan kämmenellä -virren ja yllätyksekseni osasi ulkoa myös Isä meidän -rukouksen. Kirkossa saarnan piti nukketeatteri Tuikku. Nukketeatterin esittäjät olivat lähinnä Hollolan seurakunnan pyhäkoulunopettajia ja kertomuksen Torimyyjä Somtsai anteeksiantamuksesta ja samalla lähetystyöstä Thaimaassa oli kirjoittanut Pirkko Masih. Thaimaassa onkin seurakuntamme lähetystyön nimikkokohde. Nukketeatteri Tuikku on perustettu 1987 ja toimii vapaaehtoistyön voimin. Se esittää raamatunkertomuksia perhekirkoissa, päivähoidossa, kouluilla ja on mukana erilaisissa lasten tapahtumissa. sekä tekee vierailuja muuallekin kuin Hollolaan.
 
Sunnuntaina illansuussa kävimme mummon haudalla ennen jokapyhäistä lentopallopeliä. Meillä on pelissä hieno taulu pisteiden merkitsemistä varten ja telineessä on lappu, jossa lukee: "Älä koskaan anna periksi." Tässä on pelipisteet tasan miesten ja naisten kesken.
Tänään on satanut lunta, räntää. Aamulla kävin pitämässä päivänavauksen koulussa ja  oli aikamoista rämpimistä autollakin auraamattomia teitä, joissa vain raiteet - matkan varrella yksi auto oli suistunut tieltäkin. Rauhallisesti ajaen selvisin tuon reissun hyvin. Iltapäivällä kävi jo lumiaurakin meidän tiellä ensimmäisen kerran tänä syksynä.

 
Eilen poimin otsalampun valossa juuri ennen lumen tuloa marja-aroniaa ja tein siitä ja omenasta vispipuuron. Tänään innostuin vielä kerran valmistamaan erän hilloa. Herkkuhillossa on marja-aroniaa, omenaa ja kesäkurpitsaa.

Päivän sana:" Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset." (Luukas 12:7)

2 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Iloinen hilloaja siellä! Huiskis.

Unknown kirjoitti...

Kivoja tuollaiset nukketeatterit.

Vai käyt sinä kouluilla. Meidän koululla käy mukava Tero pappi joka pitää noin kerran kuussa aamuhartauden :)