Sivun näyttöjä yhteensä

26.11.2012

Sienestystä ja muuta ulkoilua

 
Olimme tänään mökillä. Siellä tulee oltua ulkona miltei koko sen ajan, kun siellä piipahdamme. Toki sentään tuvan kaminaa lämmitimme.
Veden pinta järvessä on naismuistiin korkeimmillaan. Vesi oli kolmiasteista. Uimassa emme nyt enää käyneet ilman saunaa. 
Mies kaatoi pari koivua ja sahasi ne pölleiksi, jotka sitten kiikutin, heittelin yhteen kasaan ja kannoin risut hakepaikalle.
 
Nautin ulkonaolemisesta myös metsässä. Kuljin ämpärin kanssa ja löysin suppilovahveroita, jotka vielä olivat pystyssä ja kiinteitä - pakkanen ei ollut vienyt niitä tai olivat nousseet  esiin vasta pakkasjakson jälkeen. Poimin myös mustikanvarpuja kotiin ja katajanoksiakin kaadetusta katajasta. Pihalla kukki vielä komeamaksaruoho, jonka kukkia myös toin kotiin. Persiljaakin oli vielä maustepenkissä.
 
 Kosteaa oli kuitenkin, vaikkei satanutkaan silloin, kun mökillä olimme. Vesipisarat kiilsivät männyn neulasissa auringon pilkahtaessa.
Viime talvena hiiret olivat tehneet piilotempun, jonka nyt olivat uusineet. Ne olivat kantaneet huussin kuivikesaaviin rotanmyrkyt, jotka olimme jättäneet niille syötäväksi. Rotanmyrkkyhiutaleet oli piilotettu aivan saavin pohjalle asti. Kuiviketta oli pitkin lattiaakin ja myrkkylautanen oli lehdillä ja kuivikkeella katettu, vaikkei yhtään myrkkyä siinä enää ollutkaan.
 
Eilen sain olla juhlimassa serkkuni lapsenlapsenlapsen ja hänen vanhempiensa juhlaa: Vihin vanhemmat avioliittoon kastejuhlaan tulleille yllätyksenä ja kastoin kyllä sitten lapsenkin. Oli mukavaa samalla tavata sukua.
"Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:     
          »Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
          Jumalani, sinuun minä turvaan.»
Herra levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
          Sinun turvanasi on Herra,
          sinun kotisi on Korkeimman suojassa."
(Psalmi 91:1–2, 4, 9)

3 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Raikasta, reipasta oleilua ja sieniä, nam nam.

Unknown kirjoitti...

Onneksi keräsit sienet pois. Huomenna tulee lunta päälle .)

Maca kirjoitti...

Hyviä ulkoilupäiviä onkin ollut, nyt kyllä pakkasta 4 astetta.Psalmi 91 kuuluu mielipsalmeiheni.