Sivun näyttöjä yhteensä

17.12.2012

Hiihtopäivä

 
Oli aivan hieno noin viiden asteen pakkaspäivä. Lunta tosin tuiskusi, mutta ei se haitannut olemista ulkona. Latukone teki tänään ladut kuntopolulle aivan meidän lähelle. (Tosin koululaiset oikaisivat koulusta heti juuri ajettujen latujen kautta ja sotkivat jalanjäljillään niitä!) Kävimme hiihtämässä ensimmäistä kertaa kunnolla tänä vuonna. Hiihdin tänään jopa kaksi kertaa: Ensin päivällä ja toisen kerran vielä illalla. Kävin tosin itsenäisyyspäivänä ensimmäisen kerran kokeilemassa tämän talven hiihtoa, mutta kun  latu oli silloin puolen kilometrin mittainen, niin hiihto jäi vähiin. Keli oli  nyt loistava ja suksetkin luistivat hyvin - ehkä pitoa olisi saanut olla hieman enemmän.Laduilla ei ollut kovin montaa hiihtäjää. Reitin varrella olevalla laavulla oli muutama hiihtäjä lepotaukoa pitämässä ja paistamassa makkaraa. Ihan makkaran nälkä tuli, kun tuoksu tuli nenään hiihtäessäni  laavun ohi!

Pai menossa uuniin.
Mies kaipasi omenapaita ja niin leivoin sellaisen, koska meillä on ollut vielä omia omenia reilusti jäljellä. Nypin 5 desiä vehnäjauhoja ja 175 grammaa laktoositonta margariinia ja lisäsin 3/4 desiä vettä seokseen, jonka laitoin sitten pariksi tunniksi viileään.Sillä aikaa tein täytteen, johon kuorin ja viipaloin litran verran antonovka-omenaa, lisäsin sekaan 1 desin sokeria, yli 1 teelusikallista kanelia, puoli teelusikallista muskottipähkinää ja pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Kaaviloin taikinasta kaksi ympyrää, toisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja toisen kanneksi. Laitoin omenaseoksen vuokaan, päälle vielä muutaman margariininokareen ja kannen reunat taittelin alle. Kanteen tein muutaman sydämenmuotoisen aukon. Paistoin puolisen tuntia 200 asteessa.
Leivoin taas pakastimesta löytyneestä talvikurpitsaraasteesta leivän ja sämpylöitä. Kaurahiutaleita vehnäjauhojen ohella, suolaa, hunajaa, vettä,  hiivaa ja öljyä oli taikinassa.

1 kommentti:

Kiiris kirjoitti...

Ah, omenapiirakkaa... ja leipä näyttää kyllä tosi herkulliselta! Taitava olet.

Mitä parhaimpia joulun päiviä pappilaan.