Sivun näyttöjä yhteensä

23.12.2012

Joulu on lähellä

 
Neljäs adventtisunnuntai tänään ja joulu on aivan lähellä.

"Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.

Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee.
Suo Isä tänne Jeesuksen, se hetki lähenee.

Nyt loistaa kolmas kynttilä, niin kirkas, kutsuva.
Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.

Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa.
Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa."
(Virsi 13) 

Tämän päivän Uuden testamentin  lukukappale Filippiläiskirjeestä toi meille hyvän sanoman: "Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa."
 
Olemme saaneet valmistautua jouluun ja viettää tänään yhteistä aikaa kolmen lapsen perheen kanssa. Tänäkin vuonna lapsenlapset koristelivat kuusen. Toki eilen illalla, kun poika oli tuonut kuusen, teimme hieman valmisteluja: laitoimme kynttilät valmiiksi kuuseen sekä tähden, koska niitä pienet vieraamme eivät oikein olisi yltäneet laittaamaan.
 

2 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Oikein ihanaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi, täältä tutuilta kulmilta ;-).

Unknown kirjoitti...

Kuule, se anonyymi on tänään vainonnut minua. Olen puoli päivää poistanut hänen kommenttejaan. Ja aina tulee uusia. Oulusta näkyy tämä ihminen olevan.
Tuli taas niin paha olo :(