Sivun näyttöjä yhteensä

25.12.2012

Maijan tarina koskettaa

 
Joululahjoiksi lapsenlapsille neuloin nukeille sukkia ja pipoja. Sukissa 20 silmukkaa, kantapäässä kuusi kerrosta. Pipossa 48 silmukkaa 3,5 numeron puikoilla. Lankana oli seiskaveikan jämiä.
 
Tämän myssyn neuloin seiskaveikasta 3,5 numeron puikoilla. 56 silmukkaa, 5 kerrosta resoria 2 oikein, kaksi nurin ja 20 kerrosta oikein. Päättelyn tein joka puikon alussa ja lopussa. Myssy painoi 8 grammaa.
 
Joulupäivänä nuoriso eli lapset puolisoineen pelailivat Mallorca-peliä. Kinnostavaa oli myös ratkaista älypelejä. Seitsemän erilaista viritelmää oli, joista vävy sai jopa kuusi ratkaistua - me toiset vähemmän. Lapsenlapset rakentelivat legoja, pelailivat Ipadin pelejä, leikkivät nukeilla ja jopa olivat jonkin aikaa pihalla kaivamassa lumimajaa ja potkimassa palloa lumisateessa. 
Yhdessä taas tänään aterioimme kolmen lapsen perheen kanssa. Kun porukat olivat lähteneet koteihinsa, kävimme nauttimaan päivälevosta ja sen jälkeen teimme sauvakävelylenkin. Ja sormiani palelsi kovin, vaikka oli rukkaset käsissä.
Nyt illalla olen lueskellut joululahjaksi saamani Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittaman Maijan tarina -kirjan loppuun. Se kertoo lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä yksilön ja yhteisön traumasta. Kirja sai vuoden 2012 kristillisen kirjan palkinnon. Kirja kertoo Maijan koettelemuksista vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä eli järkyttävästä kertomuksesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sen seuraamuksista, peittelystä ja vallankäytöstä. Yhteisö leimaa yksilön elämää, mutta myös suhdetta yhteiskuntaan. Maija totesi eläneensä hirveää elämää, jossa saattoi tapahtua mitä tahansa, mutta kukaan ei nähnyt eikä kuullut ja niin seksuaalinen hyväksikäyttö (raiskaukset) jatkui vuosia, vaikka Maija oireili. Maijan fyysinen kunto myös rapautui sen myötä ja hän joutui myöhemmin monen moniin leikkauksiin ja on saanut myös vaurioittavat fyysiset jäljet puhumattakaan henkisistä ja hengellisistä. Yritykset purkaa lapsuuden tapahtumia oman lähipiirin ja uskonyhteisön kanssa myös traumatisoivat. -  Kirja puhuttelee ja koskettaa ja järkyttää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kumma termi, minusta pitäisi mielummin puhua eriasteisista raiskauksista. Seksuaalinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä on karmea imiö, onhan tätä ollut muissakin kristlillisissä yhteisöissä.

Pitäisi myös puhua enemmän henkisestä ja hengellisetä väkivallasta uskonnollisissa yhteisöissä. Sekä siitä, mikä on tervettä hengellisyyttä. OP

Unknown kirjoitti...

Ihania pikku vaatteita, kyllä noista tytöt tykkää :)