Sivun näyttöjä yhteensä

30.6.2012

Kesätapahtumia

Aamusella lähdimme Vuolenkosken kesätorille, jossa oli toripäivä. Väkeä oli aika paljon paikalla noin pikkukylän toriksi. Myytävänä oli leipiä ja muita leivonnaisia, kalaa, lettuja, mansikoita ja hunajaakin ja perunaa, herneitä ja muuta ruokatavaraa sekä monenlaisia käsitöitä ja kirpputorikamaa.

Vastatehtyjä vihtojakin oli kaupan.

Myös monenlaisia karkkeja, hedelmiä ja leivonnaisia oli huovutettu.

Iltapäivällä lounaan jälkeen lähdin  ajelemaan sukulaispojan ja vaimonsa pihakutsuille. Siellä oli paljon väkeä pienistä vauvoista meihin vanhoihin mummoihin ja pappoihin. Oli kiva tutustua uusiin sukulaisiin ja vanhoihinkin. Mukavaa, hyvää ruokaa ja musiikkiakin. Kuorolaiset lauloivat muun muassa Kesäpäivä Kangasalla sukulaispoikien johdolla:
"Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen
Niin kauas kuin silmään slintää, näen järviä lahtineen,
Kas, Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee,
Ja Roineen armaiset aallot sen rantoa hyväelee.
Mä vain olen lintu pieni, ja silpeni heikot on;
Vaan oisinko uljas kotka, niin nousisin lentohon
Ja nousisin taivoon asti luo Jumalan istuimen
Ja nöyrin, hartahin mielin näin laulaisin rukoellen:
Oi taivahan pyhä Herra, sä isämme armias !
Ah, kuink’ on sun maasi kaunis, kuink’ ihana taivahas !
Sa järveimme säihkyellä suo lempemme tulta vaan !
Oi Herra, intoa anna ain’ maatamme rakastamaan !"

Illansuussa jatkoin matkaa mökille, laitoin saunan lämpiämään ja nautin pihalla kuljeskelemisesta, hieman puutarhakasvien kitkemisestä ja kastelemisesta, veden liplatuksesta ja hiljaisuudesta.
Mustikoita kourallinen löytyi ja myös pienen pieniä kantarelleja on piha-alueella kasvamassa paljon - viime vuonna ne napit kuivuivat, saa nähdä, jaksavatko tänä vuonna kasvaa...

Vuosikampa # 14: Hedelmällistä tulossa

"HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA." 

  
Seurantakohde marjaomenapensas tähän aikaan vuodesta.
 
Marjaomenan pieniä omenanalkuja
 
Päärynänalkukin on jo päärynän näköinen
 
Omenat ovat tänä vuonna ilmeisesti matoisia.
 
Punainen viinimarja alkaa pian punastua.
 
Karhunvatukka kukassa.
 
Karhunvatukassa pölyttäjät surraavat  ahkerasti.

29.6.2012

Savolaista kalakeittoa


 
Tein tänään kalakeittoa savolaiseen tapaan. Sinä on kermaa, jauhosuurus ja paljon voita. Kuorin parikymmentä perunaa, paloittelin ne ja laitoin kiehuvaan veteen sipulinpalojen ja valkosipulin kera. Lisäsin hauenpalat (noin 750 grammaa), kiehautin ja kuorin vaahdon, lisäsin pari kalaliemikuutiota, kymmenkunta valkopippuria. Keitin perunat kypsiksi ja lisäsin vehnäjauhosuuruksen (½ desiä vehnäjauhoja ja desi vettä sekoitettuna) sekä purkillisen ruokakermaa, hetken kuluttua 100 grammaa voita ja lopuksi paljon tillisilppua.
Taas tänään innostuivat meidän mehiläiset matkustamaan. Ne pyörivät innokkaina pesien lähellä olevan männyn latvassa ja alkoivat tehdä sinne kokoontumista. Mies ajatteli, että ne täytyy saada sieltä alas, haki vesiletkun ja suuntasi suihkun mäntyyn. Mehiläiset pakenivat jonnekin eli parvi hävisi tietymättömiin.
Pesillä on käyty ja haettu hyvää uutta syötävää. Sain maistiaisia ja ah, hyvältä maistui juuri lingottu hunaja.

Kirjavat junasukat

 
Junasukat valmistuivat merinovillaisesta  kirjavasta Mondialin Ciao -langasta 2,75puikoilla. Sukat painavat 27 grammaa ja ovat näin ollen sopivat jo pienelle vauvalle.
Vielä kahdet sukat on KYH2012 urakasta neulomatta, mutta ehkä lähipäivinä nekin valmistuvat.

28.6.2012

Laputusta ja karhunvattuja

 
Aamulla oli aikainen lähtö laputtamaan. Laskimme jokaisen rasian, purkin, pussin ja kappaleen kutakin lajia, mitä kaupassa oli ja laitoimme lajeittain lappuun tavaroiden määrän. - Urheiluseuramme veteraanit ovat saaneet hommia inventaarion tekemisestä. Meitä oli yhdeksäntoista eläkeläistä aamupäivän inventoimassa ruokakaupan tavaroita. Toimimme talkooperiaatteella eli meille se on yhteinen tapahtuma, mutta samalla on siitä seurallemme taloudellista hyötyä virkistys- yms. yhteiseen toimintaan.

Vihdoin tänään tuin ja sidoin kukkivat karhunvatun  versot pystyyn aitaa vasten. Karhunvatut ovatkin kukkineet erityisen hyvin tänä vuonna. Ne kukkivat valkoisin kukin. Marjat ovat noin 2 sentin kokoisia, kiiltävän mustia ja kypsyvät elo-syyskuussa. Karhunvatut ovat helppohoitoisia, mutta niillä on paha tapa levitä runsaastija ne ovat terävänpiikkisiä. Karhunvatukan lehdistä voi tehdä teetä, joka on  vatsaa rauhoittavaa.
Karhunvatut kyllä puolustautuivatkin toimenpiteessä: vasempaan korvalehteeni tuli iso haava.

Kitkin myös vattujen juurilta vuohenputkia ja yhtäkkiä tuli esiin parvi ötököitä. Niinpä minulta jäi kitkeminen kesken. Mies meni tarkistamaan ja ne ötökät, joita olin luulllut alkuhötäkässä ampiaisiksi, olivatkin vain kimalaisia. Olin astunut vahingossa maassa / maan sisässä olevaan kimalaispesään! On hyvä, että on puutarhassa pölyttäjiä omasta takaa niin mehiläisiä kuin kimalaisiakin.

Pari viikkoa on jo mennyt jonkinlaista flunssaa potiessa ja en vieläkään ole kunnossa. Jotenkin veto on poissa enkä saa aikaiseksi paljon mitään: juuri ja juuri normaalit päivärutiinit. Yskä ja köhä, kröhinä on edelleen, räkätauti alkaa helpottaa. Kuumaa juotavaa, hunajaa, viinimarjamehua, villasukat yms. ovat kyllä käytössä, ja ehkä tästä vähitellen pääsee "elävien" kirjoihin ja tapaamaan lapsenlapsiakin.


27.6.2012

Pinkit Nallet



Pinkit junasukat valmistuivat tänään Nallesta kolmosen puikoilla. Ne painavat 48 grammaa.

Anna hyvän kiertää

  • Näin tämän haasteen Mökkihöperön pöperöt -blogissa ja haluan jatkaa tätä. Tuletko mukaan?    
  •  
  •                            
  •  Lupaan neuloa, virkata, huovuttaa, ommella tai muutoin käsin tehdä jotain kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin. Toivomuksia saa toki esittää, mutta pidätän oikeuden itse päättää, mitä lopulta lähetän lahjaksi. Yritän kuitenkin edes jotenkin huomioida mahdollisia toiveita.
  • Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana.
  • Lupaat omassa blogissasi jatkaa haastetta, ja taas lahjoittaa jotain kolmelle seuraavalle
Ole hyvä ja kopioi tämä tästä ja liitä blogiisi, näin viet tätä haastetta eteenpäin.
On kiva nähdä mitä itsetehtyä posti tuo.



Hurtanminttua ja mustikoita

  
 Alikeijat kukkivat vielä.
Kurjenpolvet  levittäytyvät mökin pihassa.
  
Mustikka alkaa kypsyä. Ensimmäiset mustikat jo bongattu.
  
Hurtanminttu säilyi talven yli mökin puutarhassa. Hurtanminttu on monivuotinen, heikosti tuoksuva ruoho. Kellanvalkeat pienehköt kukat muodostuvat lehtihankoihin heinä-elokuussa. Hurtanminttu on ollut tärkeä hengitysteiden ja ruuansulatuselimistön rohto.Rohtona käytetään lehtiä ja kukkivia versoja, joista valmistetaan teetä hunajan kera. Hurtanmintulla on limaa irrottava ja yskänärsytystä lievittävä vaikutus.
 
Tänään oli taas siunauspäivä. Kesällä halutaan haudata keskellä viikkoakin, kun läheisillä on lomia. Juuri, kun tulimme kirkosta ulos matkalla haudalle, alkoikin ukkostaa ja sataa. Niinpä kukkienlaskun aikana tuli aika paljon vettä niskaan.

26.6.2012

Nuohousta

Kaunis auringonpaiste. Sauna lämpiää. Kohta pääsen saunomaan ja uimaan. Järvi on tyyni.

Saunan ovella oli hämähäkki saanut saliin.
Istun mökin verannalla ja olen neulonut yhden junasukan ja aloittanut parista toista, mutta lankaa loppuu kesken ihan pian  - unohdin ottaa mukaan mökille toisen jämäkerän.
Tänään mökillä on ollut nuohouspäivä. Nuohooja tuli iltapäivällä, putsasi hormit ja tutki ne muutenkin. Onneksi kaikki on kunnossa. Kun meillä mökillä ei koko talvea lämmitetä eli emme paljoakaan täällä talvella ole, niin ei tarvitse nuohouttaa kuin joka kolmas vuosi. Jos tämä olisi talviasuttava, niin joka toinen vuosi tuli piiput nuohouttaa. Samalla nuohoojan reissulla sai naapurikin mökkinsä piiput nuohoutetuksi, kun hän sattui juuri parahiksi tulemaan paikalle nuohoojan meillä ollessa.

Vettä oli satanut juhannuksesta noin 35 milliä eli paljon. Eipä tarvinnut tänään kastella täällä niin kuin ei kotonakaan.

Mehiläiset ovat innostuneet parveilemaan. Mies sai tänään kaksi parvea kiinni.

" Maailman te vuoret, laaksot Herraa kunnioittakaa!
Aamun kirkkaat kastehelmet Luojaa saatte heijastaa.
Kiitä Herraa, pienin kukka laakson laajan liepeellä.
Metsän puut, te huminoikaa Herran suurta nimeä."
(Virsi 461:2




25.6.2012

Kyyhkysiä kyhätty

 
KYH19 eli aikuisen sukat valmistuivat vihdoin tänään Seitsemän veljeksen Kyyhky-langasta kolmen ja puolen puikoilla, noin 38-39 numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 89 grammaa.

24.6.2012

Luomu-uintia

Tänään ja tietysti myös eilen oli seurakuntamme kirkko koristettu jumalanpalvelukseen koivuin.
Pohdimme, että keskikesällä voisi alttarikukiksi luonnonkukilla korvata puutarhakukkia tai kasvihuonekukkia. Joku seurakunnan vapaaehtoinen voisi sitoutua ne vuorollaan poimimaan, ettei suntion välttämättä tarvitsisi joka viikonloppu konttailla pitkin tienvieriä niitä etsimässä. 
 
Kyllä tämä maailma on ihmeellinen ja muuttuu: emme me vanhat useinkaan meinaa perässä pysyä tässä nuorten maailmassa: Helsingin Sanomien sunnuntailiitteessä kehuttiin, että suomalaiset tekevät tietämättään sitä, mikä maailmalla on muotia: uivat luonnonvesissä. 
Olemme nyt muodikkaita: Mökilläkin olemme uineet naturellisti eli nakuna jo vuosikaudet eli miltei aina.

- On se nyt hienoa uida luomuvedessä, ennen jouduttiin uimaan järvessä tai joessa.
- Niin ja ennen poimittiin metsävadelmia, nyt ne ovat villivadelmia.
Näin Jussin nimipäivänä Jussille ja kaikille  muille Johannes-nimen version kantajille kuten Juhani, Juha,Jukka, Janne, Juho, Jani, Juhana...hyvää nimipäivää.

Ihmeellinen sunnuntai, kun emme olleetkaan pelaamassa lentopalloa: satoi sen verran paljon, että peliä ei tänään ollutkaan.Aamupäivällä oli messu ja iltapäivällä vielä kotikaste, joten liikkumista oli jonkin verran kuitenkin.

"Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät
ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät.
Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan,
julistaa kunniaasi.
On täynnä vettä virtasi, janoiset siitä juotat
ja runsaan siunauksesi maan kasvulle nyt tuotat.
Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat auringon nousun, laskun maat
iloksi ihmisille." (Virsi 572:1,2)

23.6.2012

Mökkijuhannus

Torstaina lähdimme mökille juhannuksenviettoon. Siellä riitti monenlaista puuhaa, koska emme olleet olleet mökillä yhdessä vähään aikaan. 
Pihalla oli ruoho kasvanut pitkäksi, joten se piti leikata, 
 
kasvimaita kitkeä taas uudelleen ja perunapeltokin mullata akkasahran avulla.
Monet perennat kukkivat:
 Keisarinkruunu, varjoliljat ja päivänliljat sekä raunioyrtit. 
Koristevattu on alkanut kukkimisen myös ja vielä oli muutama kukka vuohenjuuressakin. Juhannusruusu ja lupiini toivat lajirunsautta ja luonnonkasveista 
vanamo sekä juhannuskukka eli kurjenpolvi. Puolukkakin oli edelleen kukassa.
 
 Metsämansikoitakin löytyi jo aurinkoiselta paikalta.
 
Istuimme laiturilla ja huomasimme, miten sammakonpoikasia eli nuijapäitä ui tuhansittain edestakaisin rannan tuntumassa. 
Vajan kattokin oli ollut jo jonkin aikaa putsaamatta. Jos sitä ei tee aina silloin tällöin, neulaset hapettavat peltikaton reikäiseksi. Mies sai puutarhapumpun toimimaan hyvin ja niin vettä ei tarvinnut enää kantaa rannasta ylös mökille ja kasvimaille, vaan pumppu letkuineen hoiti vedentulon.
Tottakai juhannukseksi aina jotain leivotaan. Jos ei muuten, niin tuoreiden paistoksien tuoksujen takia. Mökillä leipominen on minusta mukavaa. Tein korvapuusteja ja raparperipiirakoita sekä vielä tänään porkkanasämpylöitä ja peltileipää.
Juhannuksena oli aikaa saunoa pitkän kaavan mukaan. Oli aikaa kalastaa niin verkolla, katiskalla kuin istua ongellakin.         
 
Ja kalasaalistakin tuli! Oli aikaa neuloa sukkaa ja oli aikaa olla vain ja nauttia maisemasta sekä  metsän ja veden tuoksusta.  
 
Juhannusiltana piti palata kotiin, koska taas huomenna sunnuntaina on työpäivä. Myös kodin pihamaan ja kasvihuoneen kasvit kaipasivat jo kastelijaa.

Pohjoisessa juhannus on valon juhla, jolloin keskikesä on kauneimmillaan. Juhannuksena tulee kuitenkin talvi kesän keskelle, sillä keskikesän juhla viittaa suoraan Betlehemiin, seimeen ja paimeniin kedolla. Täsmälleen puoli vuotta ennen joulua vietettävä juhannus, Johannes Kastajan syntymäpäivä, on ikivanha kirkollinen pyhä. Se kääntää katseen häneen, joka kääntää katseen Jeesukseen. Vuoteen 1954 juhannus oli 24.6. meilläkin Suomessa  mutta sitten se muutettiin niin, että  juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Jussin päivä on kuitenkin edelleen 24.6. Tuo 24.6. oli myös kummitätini syntymäpäivä ja aikoinaan pääsin ripille eli konfirmaationi oli myös juhannuksena.

20.6.2012

Häämatkalla taas


    
Lähdimme eilen hääpäivänämme eläkeläisten retkelle kohti Sysmää. Ensin ajelimme bussilla Padasjoelle, jossa rannassa jo
 
odotteli meitä laivamme: m/s Elbatar. Sen kyydissä pääsimme katselemaan mm. Kelvennettä. Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen aavojen ulapoiden keskeltä löytyy aarre: jyrkkien kallioiden, hiekkaisten harjujen ja pienten luotojen muodostama saaristokokonaisuus - Päijänteen kansallispuisto. Se sijaitsee eteläisellä Päijänteellä ja käsittää viitisenkymmentä rakentamatonta saarta ja luotoa sekä osia asutuista saarista.Pääosa puiston saarista on Padasjoen edustalla. Harjusaarista muodostunut Pulkkilanharju kuuluu Asikkalan kuntaan. Lisäksi puistoon kuuluu saaria Etelä-Päijänteen itäosista, mm. osa Sysmän Päijätsalosta.
  
 Kansallispuisto koostuu pääosin saarista ja luodoista, joiden tavoittamiseksi tarvitaan venettä.
 
Pyydysniemen nuotiopaikka sijaitsee Päijätsalossa. Hyvät kulkuyhteydet ja purjehdustoiminnan käynnistyminen 1800-luvulla loivat hyvät edellytykset huvilayhdyskunnan synnylle Sysmään. Pyydysniemi oli hyvä rantautumispaikka, josta oli hyvä kiivetä vuoren laelle, jonne Sysmän Suopellon asukkaat yhdessa huvila-asukkaiden kanssa rakensivat Päijätsalonvuorelle  upean kauniin näkötorninkin v. 1899. Sinne asti emme kerinneet kuitenkaan kiivetä.Tuolla Päijätsalossa pari matkalaista kävi uimassakin.
  
Osa meistä kävi luontoretkellä. Tämä puu on reilusti yli sata vuotta vanha.  

 Sysmän Pyhä Olavin kirkko on rakennettu 1400 -luvulla. Kirkko sijaitsee valtakunnallisesti merkittävässä Sysmän kirkon seudun kulttuuriympäristössä, Suurikylässä, jossa on lukuisia rautakautisia kalmistoja ja uhrikiviä, jotka kertovat paikan pitkästä asutushistoriasta.
 Pyhä Olavi oli norjalainen viikinkikuningas, joka hallitsi vuosina 1015-1030. Hän on Sysmän kirkon suojeluspyhimys ja kirkko on nimetty hänen mukaansa "Pyhän Olavin kirkoksi".
  
Vuodelta 1785 peräisin oleva neliosainen tiimalasi saarnatuolin kaiteella on katoavaisuuden vertauskuva. Se mittaa aikaa neljännestunnin tarkkuudella ja kertoo siten, milloin saarna on tunnin mittainen.
  
 Alttaritaulun paikalla on luultavasti 1500-luvulta peräisin oleva krusifiksi eli ristiinnaulitun kuva.
   
 Pyhä Jaakko sekä Pyhä Olavi, joka tallaa lohikäärmettä.  Kirkossa on myös katoliselta ajalta peräisin olevia vihkiristejä seinissä.
  

 
 Tutustuimme yhteen Sysmän monista kartanoista. Vanha-Kartanossa käydessä  oli hauska kuulla monenlaisia tarinoita, joita kartanon isäntä Jocke Stjernvall kertoi. Perimätiedon mukaan Vanha-Kartanon nykyinen päärakennus on 1700-luvulta.
    
Navettaan tehdyssä juhlatilassa oli myös erikoiset vessat: Tässä miesten vessan koristeita.
  
Viimeinen matkakohteemme oli Kalkkisissa Viini- ja puutarhatila Pihamaa.