Sivun näyttöjä yhteensä

31.1.2013

valokuvatorstai # 272: Oranssi

Tällä viikolla valokuvatorstaissa  haasteena on oranssi.
 
Sentti sentin päälle, euro euron päälle.

28.1.2013

Puutarhani aarre

Uudenkaupungin kukkamessujen tämän vuoden teemana ovat erikoisuudet eli kaikenlaiset ainutlaatuiset ja mahdollisesti harvinaisetkin kukat. Päätimme teeman kunniaksi avata blogihaasteen, jonka tarkoituksena on löytää kotipihojen sekä puutarhojen aarteita. Tammikuun blogihaaste: Puutarhani aarre. 

  
Minulle aarre on päivänkakkara. Se ei ole harvinainen, mutta hyödyllinen aarre. Se kylväytyy itsekseen ja kukkii joka vuosi takuuvarmasti. Se on myös hyvä maljakkokukka ja sopii niin mökille kuin kotipuutarhaan.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

 
Kävimme taas tänään hiihtämässä. Matkan varrella oli koululaisiakin hiihtolenkillään. Mies lähti ennen minua liikkeelle ja otti vahingossa minun sukseni. No, tulihan hän sitten minua myöhemmin lähtenyttä lopulta vastaan ja niin vaihdoimme sukset ja sain loppulenkkini hiihtää omilla suksilla.
 
Illansuussa kävimme pienen hienon miehen ja pikkusiskon luona. Olipa mukava tavata pitkästä aikaa puolin ja toisin, kun flunssa-aikana en voinutkaan vierailla. Pikkusiskon synttäreillä olimme siis vasta nyt, vaikka pari viikkoa oli oikeista syntymäpäivistä. Kyllä pappa pääsi touhuamaan merirosvojenkin kera ja minä sain pelata useamman muistipelin. Pikkusisko tuntuu päihittävän meidät aikuiset tuossa pelissä, vaikka ikää on vasta juuri nuo kolme vuotta...

Leivoin päivällä mustikkaleipää leipäkoneella ja nyt illalla on tulossa nokkossämpylöitä ja pieniä omenapiirakoita ja pizzaakin rotinoiksi.

Sana tälle päivälle: "Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa." (2. Pietarin kirje 1:2)

27.1.2013

Liikuntaa taas

  
Tänään oli tämän vuoden rippikoululaisten ja heidän vanhempiensa kutsujumalanpalvelus. Seurakunnan kaikki rippikoululaiset olivat aloittamassa rippikouluaan. Jumalanpalveluksen jälkeen he saivat tutustua ryhmäänsä ja saivat erinäisiä ohjeita. Myös he saivat katsella kuvia edellisvuosien rippikoululeireistä ja rippikoululeiripaikasta.

Iltapäivällä kävin taas hiihtämässä. Nautin mukavasta noin neljän asteen hiihtokelistä, kun aamulla oli latukonekin käynyt lumisateen jälkeen kunnostamassa ladut.
 
Hiihtomatkan varrella oli laavun edessä nuotiokin, jossa olisi voinut paistaa vaikka makkaroita. Harmi vain, että makkarat jäivät kotiin.

Illalla tämänpäiväinen liikunta jatkui vielä parin tunnin lentopallopelillä. Tänään meitä myös videoitiin Liikettä! -projektia varten. Liikettä oli pelissäkin. Vauhtia oli taas tänään todella kiitettävästi koko porukan pelatessa.

"Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion, rauhan luonansa siellä."
(Virsi 547:1)

26.1.2013

Junasukat pikkuiselle

 
Pinkit junasukat valmistuivat tänään suvun nuorimmaiselle. Sukat on neulottu Nallesta kolmosen puikoilla ja ne painavat 45 grammaa.
 
Kävinpä hiihtämässäkin: vihdoin kolminkertainen normaaliin lenkkiin verrattuna. Jospa tämä kuntokin tästä vähitellen kohoaisi flunssan jälkeen.

Raamatun sana tänään: "Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa." (Roomalaiskirje 12:14-15)

25.1.2013

Numerokuvat 22: YKSI RISTI vaan ei kaksi

1234 nappi 
Viikon numero on yksi.

  
Yksi risti!
Risti on kristillisen uskon tärkein tunnus. Sillä ilmaisemme kuuluvamme ristiinnaulitun Kristuksen opetuslapsiin.
Risti muistuttaa Kristuksen lunastustyostä ja syntien sovituksesta. Se muistuttaa Kristuksen seuraamisesta, ristin kantamisesta, Kristukseen liittymisestä.
Se ei ole kuoleman merkki vaan nimenomaan elämänmerkki. Risti on toivon symboli, sillä se muistuttaa kristinuskon keskeisestä opista, Jeesuksen ylösnousemuksesta ja Taivaasen astumisesta.

LIIKETTÄ!

Kävin kaupunkireissulla kirjastossakin, jossa lastenosastolta oli siirretty eteiseen tällainen. Kysyin tekijää vahtimestarilta, mutta hän ei tiennyt.

Olin tänään keskustelemassa LIIKETTÄ! –hankkeen, terveysviestinnän kehittämisen osahankkeen, yhdestä osasesta. LIIKETTÄ! -hanke tähtää liikunta- ja hyvinvointialan liiketoiminnan kehittämiseen ja uusien yhteistyömallien synnyttämiseen yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Hankkeessahan  pyritään edistämään terveysliikuntaan liittyvää poikkihallinnollista yhteistyötä, sillä terveyteen ja hyvinvointiin vaikutetaan monin tavoin. Terveysviestinnällä tuetaan terveyden edistämistä ja sairauksien ehkäisyä. 
Tuloksellinen terveyden edistäminen tarkoittaa pitkäjänteistä vaikuttamis- ja kehittämistoimintaa, jolla terveydelle myönteiset valinnat tuodaan luontevasti osaksi erilaisten ihmisryhmien arkea. 
Säännöllinen liikunta ja lihasvoiman ylläpitäminen suojaavat luuston haurastumiselta. Luukatoa voi tehokkaasti ehkäistä omilla elintavoilla. Luuston ja lihaksiston kuormittaminen ja fyysinen harjoittelu ovat siitä kiitollisia asioita, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Liikunta on yksi keskeisimpiä ei-lääkkeellisiä menetelmiä osteoporoosin ehkäisyyn. Luustolle hyväksi ovat kaikki lajit, joissa lihasvoima on keskeisesti mukana, lajit, jotka ovat turvallisia ja helppoja omaksua ja lajit, jotka haastavat tasapainoa ja motoriikkaa. 
Muun muassa murtomaahiihto kuormittaa elimistöä sopivalla tavalla, kun sitä harrastaa turvallisesti. Kävinkin hiihtämässä iltapäivällä taas tavallisen lenkkini, vaikka se nyt flunssan jälkeen otti sekin vielä voimille.

24.1.2013

Omenapannukakku (laktoositon ja munaton)


Pannukakkua tein pitkästä aikaa. Meidän pannukakku on ilman kananmunia, joten siihen laitoin reilusti laktoositonta maitojauhetta.  Reilu 4 desiä vehnäjauhoja, desi laktoositonta maitojauhetta, 0,5 desiä rypsiöljyä, 1 tl suolaa, 0,5 desiä sokeria, 2 tl leivinjauhetta ja vettä niin paljon, että tuli sopivan tuntuinen taikina. Pilkoin muutaman Antonovka-omenan (kellarissa on vielä ollut muutamia jäljellä – nyt ne alkavat pahentua pinnalta) viipaleiksi taikinan päälle ja ripottelin päälle kaneli-sokerisekoitusta. Paistoin pannukakun pellillä, jolle pursotin hieman juoksevaa margariinia, noin puoli tuntia 225 asteessa. 
Lopuista pilkkomistani omenista tein vielä kauraomenapaistosta. 

Valokuvatorstai # 271:KIRJASTO

 
Tämän viikon valokuvatorstain haasteena on KIRJASTO.  Meillä kirjoja on tässä Lundian hyllyssä kahdessa kerroksessa ja muualla miltei yhtä iso hyllystö täynnä kirjoja: on lastenkirjoja, on paljon lähetystyöhön liittyvää (perintönäkin tullutta), on ammattikirjallisuutta...
On kirjoja keittiössä, olohuoneessa, eteisessä, vessassa, makuuhuoneessa... On kirjoja kirjastosta, on lainassa ystäviltä, on hankittuja ja saatuja...

23.1.2013

Aurinkoisten pakkaspäivien iloja

 
Eilen ja tänään on aurinko paistanut ja on ollut hieno hiihtoilma. Latukonekin oli käynyt äskettäin. Koululaisiakin on näkynyt päivisin laduilla. Tosin vain eilen tein normaalin lyhyen hiihtolenkkini. Tänään en hiihtänyt lainkaan - kunto ei  ole vielä hyvä.
 
Parvekkeen ikkunaan on kasvanut lumikukkia.

Tänään kävin matkakokouksessa. Suunnittelemme matkaa nimikkokohteeseemme Tansaniaan keväällä, jolloin siellä on paikallisen piispan virkaanvihkimys. Vihkimyspäivä vaihtui ja niin matkaan tuli mutkia: Muun muassa kaikki lähtijöiksi suunnitellut eivät voikaan lähteä uutena ajankohtana. Matkalipputilauksetkin pitää perua ja hoitaa uudelleen.

Raamatun sana tänään: "Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä." (Roomalaiskirje 12:12)

"Onks toi rotta jo valmis?"

2013-01-22220113014640x480 
"Onks toi rotta jo valmis? Se sopii paremmin kissafarmareille. Vai sammakonraatoko tuo lienee?"
 
Nukkumatti tästä tuli kuitenkin - ensilelu, pehmolelu lapsenlapselle. Ohje on kirjasta, jonka sain tämän tällä hetkellä nuorimman lapsenlapsen äidiltä. Kirjan nimi on Unileluja,pehmoeläimiä ja nukkeja, 60 virkkaus- ja neulemallia. Nukkumatti on neulottu Novitan sinisestä Nallesta kolmosen puikoilla. Se painaa 38 grammaa.

Makrotex # 88: HIUTALE

Makronappi 
Viikon aihe on HIUTALE.
 
Neljän viljan hiutaleita. Neljän viljan HIUTALEet valmistetaan rukiin, vehnän, kauran ja ohran täysjyvistä, jotka esikypsytetään, leikataan ja litistetään ohuiksi hiutaleiksi.

22.1.2013

Kirjaimet # 16: EE

 
Tällä viikolla kirjaimet pitää löytyä jostakin kohtaa sanan sisältä ja kirjaimet ovat EE.
 
Magneetteja jääkaapin ovessa.
Keeppi on lyhyt, varsinkin päällystakkiin kuuluva viitta. Keeppi on noin käsivarsien puoleen väliin yltävä, hartiolle tuleva viittamainen asuste.

21.1.2013

Vähitellen kirkastuvaa

 
Aamulla näytti pihalla tällaiselta, kun hain lehdet postilaatikolta seitsemän maissa. Sininen hetki. 
 
Laitoin auton lämpiämään ja lähdin kahdeksaksi terveyskeskuksen päivystykseen. Kohtalaisen pian pääsin sairaanhoitajan luo tutkittavaksi. Näköjään on siirrytty siihen, että hoitaja tutkii ensin. Laboratoriohoitaja kävi ottamassa serpin ja sairaanhoitaja koetti kuumeen korvasta, kuunteli keuhkot ja tarkasti kurkun ja kyseli muut tiedot. Totesi sitten, että kyllä lääkärillekin pitää mennä. Niinpä sain antibioottikuurireseptin: oli yskä ja nuha ja poskiontelot tulehtuneet ja keuhkoissakin oli jotain rahinaa. Nopea käynti vaihteeksi. Terveyskeskuksessa kului ainoastaan noin tunti. Pisteet meidän kunnan terveyskeskukselle! 
Pari viikkoa tässä olen jo sairastanut - jospa vähitellen pääsisi kuntoon ja hiihtämään.
 
Jokin aika sitten saimme jo kesää varten säiliöt, jotka voi viedä kasvimaan lähelle ja täyttää ne vedellä. Isot säiliöt helpottavat sitten kastelua niin kotona kuin mökilläkin. Hana vain niihin pitää vielä jostakin kehitellä.
 
Jo eilen olin pikkuisen liikkeellä: messussa ja illalla jopa lentopalloa pelaamassa. Toki nukuin päivätorkut niin eilen kuin tänäänkin. Vähän olen alkanut neuloa, vaan valmista ei ole tullut...
 
Luin parina viime päivänä Ulla-Maija Paavilaisen teoksen Kummitäti. Aluksi luulin, että kirja kertoi sisaruksista, mutta vähitellen ymmärsin, että toinen oli täti eli isän sisar toiselle. Heidän välinsä olivat olleet niin huonot, etteivät olleet tavanneet vuosikymmeniin, mutta nyt he ensin kohtasivat nuoremman isän perunkirjoituksessa. Sitten tuo nuorempi alkoi ottaa selvää tädistään. Samalla täti sai yhteyden nuoremman poikaan omalla tavallaan, kummilapseensa. 
 
Sana tälle päivälle: "Ohjatkoon työtänne Herran pelko, toimikaa tunnollisesti ja vilpittömin mielin!" (2. Aikakirja 19:9)

19.1.2013

Heikinpäivä

Tänään on Heikin eli Henrikin nimipäivä. Olimme miehen veljen nimipäivillä. Tutkimme siellä karttoja ja vanhojen paikkojen tietoja seudusta, jossa he lapsena olivat asuneet ja koulumatkojansa kulkeneet. Myös tutkimme suvun historiaa jopa kahdeksan sukupolven taakse.

Tänään on myös Suomen Lähetysseuran 154. syntymäpäivä. Olin aamulla lähdössä Helsinkiin syntymäpäiville, mutta pakkasta oli kolmisenkymmentä astetta ja auto ei lähtenytkään käyntiin. Kokeilimme toistakin autoamme, mutta sekään ei suostunut lähtöön. Niinpä en päässyt junalle enkä siten myöskään pääkaupunkiin. Niinpä monet entiset työverit ja ystävät jäivät tapaamatta. Onneksi sentään eilen kohtasin muutamia.

Myös Pyhän Henrikin muistopäivää vietetään  tänään. Kirkkovuoden  juhlien rinnalle kehittyi jo varhain kirkollisten muistopäivien kalenteri . Sen yhteydessä muisteltiin Raamatun ja kirkon historian henkilöitä sekä merkittäviksi koettuja tapahtumia. Uskonpuhdistus karsi suurimman osan muistopäiväkalenteriin sisältyvistä pyhimysjuhlista. Kirkon historian merkkihenkilöiden muistelemista ei kuitenkaan tyystin hylätty.  Apostolien ja evankelistojen päivät säilyivät kirkollisessa kalenterissa vuoteen 1772. Pyhimysjuhlista merkittävin oli Pyhän Henrikin muistopäivä. Senkin viettäminen jatkuu vielä uskonpuhdistuksen jälkeen. Piispa Henrik kärsi marttyyrikuoleman perimätiedon mukaan Köyliössä v. 1156.
Legendassa Henrikin mainitaan olevan Englannista. Henrikin surmasta on useampia versioita, jotka ovat aikaisintaan 1200-luvun lopulta. Pyhimyselämäkerran mukaan suomalainen murhamies surmasi piispan tämän rangaistua häntä taposta. Piispa Henrikin surmavirren mukaan Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän tietämättä. Lallin vaimo väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta siitä korvausta, vaikka piispa oli tosiasiassa heittänyt penningit tilalle. Raivostunut Lalli lähti kanssa kirves kädessään piispan reen perään. Henrik surmattiin Köyliöjärven jäällä.( Näin kertoi Wikipedia) Legendasta on useampia muunnoksia.
Lopullista totuutta piispa Henrikistä ei tulla koskaan saamaan selville. Legenda piispa Henrikistä ja Lallista jatkaa omaa elämäänsä sanoivat tutkijat mitä tahansa. Tarinat säilyvät vaikka tosiseikat on jo aikaa sitten unohdettu.

18.1.2013

Ihmiskauppa - mitä se on?

Olin tänään Suomen Lähetysseurassa pohtimassa  tasauskeräyskohdetta.  Lähdin aamulla aikaisin liikkeelle jo seitsemän junalla ja palasin vasta viiden jälkeen kotiin. Olipa aikamoinen pakkaspäivä. Aamulla kotoa lähtiessä oli 27 astetta pakkasta. 

 Tasauskeräyshän on yksi Suomen Lähetysseuran vuotuisista keräyksistä. Se ajoittuu aina kevät- ja syyspäivän tasauksen aikaan; aivan kuten noina kahtena päivänä valo jakautuu tasan kaikkialla maailmassa, mekin haluamme tehdä työtä sen eteen, että hyvinvointi jakautuisi tasan kaikkien ihmisten kesken. Vuoden 2013 tasauskohteena on naisten oikeudet ja aivan erityisesti Mekongin alueen naiset. Mekongin alue muodostuu niistä Kaakkois-Aasian maista, joiden alueella Mekong-joki virtaa. Näistä maista Lähetysseuralla on tällä hetkellä työtä Thaimaassa, Kambodzhassa, Laosissa ja Vietnamissa. 
Puhuimme myös ihmiskaupasta. Ihmiskaupan tunnetuin ja yleisin muoto, nais- ja tyttökauppa, on vain yksi ihmiskaupan muoto. Ihmiskaupan uhrit ovat töissä esimerkiksi tehtaissa, rakennus- ja kalastusteollisuudessa, kerjäläisinä ja kotiapulaisina. Muita orjuuttamisen muotoja ovat esimerkiksi pakkotyö, pakkoavioliitot, elinkauppa, sidonnainen työ (ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa koko perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi), laiton adoptio ja lapsisotilaiden värväys.Ihmiskauppa liittyy laittomaan työvoimaan, jonka avulla tuotteiden hinnat voidaan pitää alhaisina. Noin kolmasosa maailman ihmiskaupasta tapahtuu Mekongin alueella. 
Lähetysseura omalta osaltaan on mukana Mekongin alueella viiden eri toimijan, paikalliskumppanin kautta tukemassa heitä ihmiskaupan ja seksuaalisen hyväksikäytön vastaisessa työssä. 
Nuo asiat pohdituttavat. Jospa jotain edes tietoisuus näistä asioista voisi olla parantamassa tilannetta.