Sivun näyttöjä yhteensä

22.2.2013

Mehiläisten joukkokuolema – pölyttäjillä on merkitystä

 
Mehiläispesiämme tattaripellolla

Päivän uutisia ovat elintarvikekohut. Kuluttajalle ei kerrota, mitä elintarvike tarkalleen sisältää tai mistä maasta tulevaa esimerkiksi lihaa kuluttajalle tarjotaan. Onko se hevosta tai nautaa vai jotain muuta. Usein ovat unohtuneet näistä maininnat, mitä kuluttajapakkauksissa on. Tämä on yksi ainesosa, mutta mitä muita puutteita tuoteselosteissa lieneekään, kun jo hevosenliha aiheuttaa näin paljon hämminkiä.
Nyt samat tahot ottavat kantaa mehiläistuhoa tekevään neonikotinoide -myrkkyyn, josta muualla Euroopassa on todettu, että se tuhoaa mehiläisyhdyskuntia. Suomessa on päädytty erilaiseen kantaan. Mehiläishoitajille tulee talvitappioita ja muulloinkin kuolee mehiläisyhdyskuntia enemmän kuin aikaisempina vuosina. Yleistä laajaa tutkimusta ei ole tehty, mistä tämä johtuu.
Todennäköisesti syy on kasvinsuojelumyrkkyjen. Yhdessätoista kasvinsuojeluaineessa on todettu olevan mukana näitä neonikotinoideja. Se on pitkävaikutteinen myrkky.  Kun rypsinsiemenet on käsitelty tällä aineella, kasvin siitepölyssä on vielä tätä myrkkyä. Se kulkeutuu mehiläisyhteiskuntiin ja pienikin määrä tuhoaa koko yhdyskunnan. Rypsinviljelijät vaativat tätä myrkkyä kirppojen aiheuttamien tuhojen vuoksi. Mutta jos mehiläiset eivät pölytä rypsiä, niin sadot putoavat ainakin 20-30 prosenttia. Aikaisemmin tätä myrkkyä ei ole ollut ja rypsiä on viljelty siitä huolimatta. Olisiko syytä palata torjunta-aineiden käyttämisessä askel taaksepäin.
Eilisessä Helsingin Sanomissa kerrottiin ympäristöministerinkin sanoneen, että pölyttäjien vaarantuminen on riski niin koko ekosysteemille kuin viljelykasvien tuotannolle.

2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Sen verran kannattaa tässä yhteydessä voivotella, että voi-voi, kun ne tahot, joilla on valtaa näihin päätöksiin, tekisivät oikeita ratkaisuja.
Tai sanotaanko näin: rukoilen Jumalan viisautta niille, jotka näistäkin asioista ovat vastuussa.
On erittäin tärkeästä asiasta kysymys.

pappilanmummo kirjoitti...

Rukoillen tässä pitää edetä, kun tuntuu, että järki ei paljon päätä pakota - vai omako järki on hukassa?