Sivun näyttöjä yhteensä

2.2.2013

Sukat varpaista varteen

varpaista varteen -sukka 
Neuloin ruskeasta Seitsemästä veljeksestä kolmen ja puolen puikoilla naisten koon sukat varpaista alkaen viidellä puikolla. Loin aluksi 8 silmukkaa, neuloin ne, käänsin työn ja otin luoduista silmukoista pohjapuolelta toiset  kahdeksan silmukkaa. Sitten jaoin silmukat neljälle puikolle ja lisäsin ensimmäisen ja kolmannen puikon toisesta silmukasta niin, että ensin neuloin sen edestä oikein ja sitten takaa oikein ja samoin toisen ja neljännen puikon toiseksi viimeisestä. Kun kullakin puikolla oli kahdeksan silmukkaa, tein lisäykset joka toisella kerroksella kunnes puikolla oli kaksitoista silmukkaa. 

Aloitin päälikuvion, jota jatkoin loppuun asti. Kun sukkaa tuli kantapään alle eli kärjestä mitaten 16 senttiä, niin aloin tehdä vahvistettua kantapäätä kuten normaalistikin.Kun kantapää oli tehty ja silmukat reunoista noukittu, kavennukset tein joka toisella kerroksella, kunnes joka puikolla oli taas kaksitoista silmukkaa. Pari kerrosta neuloin vielä taakse sileää ja sitten aloitin sinnekin resorin, nyt kaksi oikein, kaksi nurin. Silmukat päättelin neuloen löyhästi resorin mukaan oikein tai nurin.

Kantapää on nyt hieman hassun näköinen, mutta ihan mukava jalassa. Kantapäävahvennukset ovat näet tavallaan takaperin. Sukat painavat 83 grammaa.

5 kommenttia:

Huopatossunen kirjoitti...

Kivat sukat :)

Käypä kurkkaamassa sukkiin erinomaisesti sopiva joustava päättely:

http://knitty.com/ISSUEfall09/FEATjssbo.php

Huopatossunen kirjoitti...

Siitä tiimalasikantapäästä on hyvät ohjeet Ullassa:

http://www.ullaneule.net/0104/neuvot_tiimalasikantapaa.html

Unknown kirjoitti...

Kometa sukat taas valmiina !
Mukavaa viikonloppua !

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos, nyt kokeilen tätä tiimalasikantapäätä taas paraikaa.

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos, ulos sukset survaiskaa - lenkille olisi lähdettävä!