Sivun näyttöjä yhteensä

16.6.2013

Raunioyrtti? - kadonnutta etsimässä

 photo 2013-06-14160613014640x427_zps09dd4cd8.jpg 
Eilen vietettiin nuorimman kummipoikamme syntymäpäiviä. Juhlaväkeä oli monta lapsiperhettä ja me "vanhat" kummit. Oli mukava tavata tuttua väkeä ja tutustua uusiinkin. Tuo vempele tuossa kuvassa lentää mainoksen mukaan jopa kolmenkymmenen metrin korkeuteen, kun sen osaa oikein polkaista vauhtiin. Lapset kokeilivatkin sitä innolla ja jokunen vanhempikin.
 photo 2013-06-14160613015558x640_zpse6b2368b.jpg
Syntymäpäiväjuhlista suunnistimme mökille. Juhannusta varten jo jotain tehtiinkin: ruohoa on leikattu. Kitkin kasvipenkkejä ja kastelin kurpitsoita ja kesäkurpitsoita ja kurkkuja, jotka ovat nyt päässeet jo hyvään alkuun. Tutkin pihan kukkivia kasveja. Tämän kukan nimi oli aivan hakusessa. Etsin sitä netistä monella eri haulla ja ilmeisesti se on jonkinsortin raunioyrtti. Joko rohtoraunioyrtti tai tarharaunioyrtti. Raunioyrtti kuuluu lemmikkikasveihin. Se saattaa kasvaa yli metrin korkeaksi.
 photo 2013-06-14160613018640x464_zps15ab4e11.jpg 
 Koristevattu eli tuoksuvatukka kukkii. se on lisääntynyt jo isoiksi pehkoiksi, joiden juuria yrittelen kaivella pois sopimattomista paikoista kuten päivänkakkarapenkistä. Päivänkakkaratkin kukkivat jo.

Mökillä oli mukava saunoa ja uida, vaikka ilma olikin viileä. Veden lämpötilakin oli pudonnut viisi astetta lämpimimmästä tämän kesän mittauksesta. Vesi oli enää 18-asteista. Aamulla laitoin jopa tulen kaminaan pitkästä aikaa. 

Työpäiväkin oli tänään. Oli messu vaihteeksi naapuriseurakunnassa. Päivän aiheena oli Kadonnut ja jälleen löytynyt.
Jeesus sanoi: "Näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."(Luukas 15:7)
 photo 2013-06-14160613020640x511_zps92923bac.jpg  
Kadonneita ja löytyneitä oli kotona puutarhassakin. Mehiläiset olivat alkaneet parveilla. Löysimme omenapuusta parven. Mies yritti jopa vesisuihkulla saada pysymään ne tiiviinä pallona ja aamulla aikoo sitten ottaa ne talteen. On ollut viileää ja sateista ja niin mehiläisillä ei ole ollut tekemistä...olivat päässeet kasvattamaan emokennoa ja niin uuden emon kanssa sitten lähdettiin etsimään parempia "ruokamaita". Tällainen sateinen sää edistää parveilua mehiläispesissä. Krainilaiset mehiläiset ovat taipuvaisia parveiluun ja parveilun huippuaika on kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.

2 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Hei, tuo yrttikukka. Mökillä on tuollainen, ilmeisesti puutarhaversio. Se kasvaa ihan hurjan suureksi, yli metriseksi. Kukinnot ovat välillä vaaleanpunertavat ja lopuksi siniset, kuten kuvassasi. Nyt en vaan millään muista sen nimeä.

tuulento kirjoitti...

En ole vielä huomannut parveiluoireita. Tappelen nykyään kalkkisikiöongelman kanssa. Siihen ei ole kuulemma hoitoa, mutta yritän kuitenkin hygienialla.
Minulla on myös valkeaa rohtoraunioyrttiä. On kylläkin aika muhkea kasvi ja sitä pitää laittaa paikkaan, jossa se saa rehottaa!