Sivun näyttöjä yhteensä

14.9.2013

Olipa saalis

Torstaina menimme mökille. Saimme olla siellä lämpimän, parikymmenasteisen auringonpaisteisen perjantaipäivänkin. Järven vesikin oli vielä aivan uintikelpoista: 17-asteista.
  photo 2013-09-13130913006640x427_zps2a8d1a5f.jpg 
Perjantaiaamu oli sumuinen. Joutsenperhe uiskenteli lahdella: poikanen ja pari aikuista. Niitä oli mukava seurata, mutta lähelle niitä ei päässyt.

Kuljimme  metsässä etsimässä sieniä. Hieman löysimme kantarelleja ja suppilovahveroita ja jonkin verran haapa- ja leppärouskuja ja karvalaukkuja. Mökillä on ollut kuitenkin koko alkusyksyn kuivaa, joten vieläkään ei ole paljon sieniä noussut. Pieniä suppisten alkuja tosin näkyi jo siellä täällä. Puolukoitakaan ei paljoa enää löytynyt.

Mutta saimmehan sentään hyvän kalasaaliin. Verkossa oli toistasataa ahventa ja kymmenkunta kiiskeäkin. Olipa niissä ensin irroittamista, sitten perkaamista tuntikausiksi.

Harmittaa, kun mökillä oleva ainoa omenapuu on saanut lahovian tai jonkin sienen rungon alaosaan, mikä vaikuttaa tuhoavan koko puun. Jo kolmena vuonna tuossa perheomenapuussa on ollut Vuokko-oksassa muutama omena. Hyvänmakuisia.

Raamatun sana tänään: "Jeesus sanoo: Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matteus 6:34)

 "Yhteistä matkaa tehdä saamme turvaten vain Vapahtajaan.
Ja risti näyttää meille suunnan.Käy, Herra, meitä siunaamaan."
(Jaakko Löytty)

14 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Ihmettelit, mistä saa nykyään koimyrkkyä. Kävin ystäväni kanssa keväällä Pärnussa, ja hänellä oli ostoslistalla koimyrkky ja sitä löytyi sieltä torilta! Kyseltiin myyjiltä.
Minäkin ostin vähän hassuja juttuja sieltä, mm viron sanakirjan ja lastenkirjan. Harmittää etten ottanut Kalevipoek - kirjaa!!!

MariL kirjoitti...

Voi, olet siteerannut sekä yhtä suosikkikohtaani Raamatussa että yhtä suosikkilauluani! :) Minä jätin reilut 14 vuotta sitten netin deittipalveluun profiilini, johon piti kirjoittaa joku oman elämän motto. Valitsin silloin motokseni tuon Raamatunjakeen. Niin, ja sen deitti-ilmoituksen jälkeen olinkin jo muutaman kuukauden päästä rouva. :D

Kiiris kirjoitti...

Ohoh, olipas ahvenapaja! Varmasti valmistit niistä vaikka mitä herkkuja:))) Nam!

Unknown kirjoitti...

Kyllä sinulla on talvea varten paljon erilaista satoa säilöttynä.
Saattaa niitä sieniäkin vielä nousta :)

kosotäti kirjoitti...

Mahtava kalansaalis.
Tuo Löytyn teksti on upeaa, tykkään hänen lauluistaan.
meillä oli lauantaina "Ristin yleentämisen juhla" ....
ristin kantaminen on siunaus ei takka, lahja ei rangaistus nämä jäi mieleen papin puheesta.

kosotäti kirjoitti...

Mahtava kalansaalis.
Tuo Löytyn teksti on upeaa, tykkään hänen lauluistaan.
meillä oli lauantaina "Ristin yleentämisen juhla" ....
ristin kantaminen on siunaus ei takka, lahja ei rangaistus nämä jäi mieleen papin puheesta.

Marjut kirjoitti...

Kaunis sumukuva:)

Marija kirjoitti...

Olipa teillä saalis! Blogissani on sinulle haaste, tsekkaa kun ehdit!

pappilanmummo kirjoitti...

Hyvä tietää, mistä vielä saa koimyrkkyä

pappilanmummo kirjoitti...

Suurin osa vielä pakastettiin odottamaan käyttöä myöhemmin

pappilanmummo kirjoitti...

Toivotaan vielä kunnon sienisatoa

pappilanmummo kirjoitti...

Näin on !

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos!

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos, yritetään!