Sivun näyttöjä yhteensä

31.10.2013

Valokuvatorstai # 301: Kääntöpiste

Tämän viikon haasteena valokuvatorstaissa on kääntöpiste.

Elämässämme saattaa olla erilaisia kääntöpisteitä jolloin matkamme kulku saattaa muuttua, tai sitten se on jokin arkinen, ajankohtaan liittyvä asia, veneet nostetaan talvea varten suojaan, käydään mökillä viimeisen kerran, kotiin tulee uusi perheenjäsen, lapsi tai se voi olla kissa tai koirakin, muutetaan yhteen tai erotaan.
Juuri päättyi kesäaika. Siirsimme kellot tuntia taaksepäin juhannusta kohti ja palasimme normaaliin aikaan. Suomessa kesäaikaan siirrytään maaliskuun viimeisenä sunnuntaiaamuna, jolloin kelloja siirretään kello kolmesta kello neljään, ja normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaiaamuna, jolloin kellot siirretään vastaavasti kello neljästä kello kolmeen.
 
 Kirkolliset toimitukset ovat osa elämän taitekohtia. Kirkollisia toimituksia ovat mm. kaste ja hautaansiunaaminen. Kasteen kautta tullaan Jumalan lapseksi seurakunnan jäseneksi: "...kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
Kun elämä loppuu, useimmat siunataan viimeiselle matkalleen: "Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tulla, Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä."
Mahdollisen puolison elämä muuttui totaalisesti: leski; lapsista tuli orpoja vanhemman kuoleman jälkeen.

10 kommenttia:

savisuti kirjoitti...

Normaaliaikaan palaaminen jokaisella takana,kaste melkein jokaisella ja viimeinen matka kaikilla edessä. Sitä en kyllä vielä odottele!

JaanaMarjo kirjoitti...

Olet oikeassa, monia käännekohtia on jo ollut ja vielä tulossakin... toivottavasti viimeinen käänne on vielä monen mutkan ja tapahtuman takana :)

sylvi kirjoitti...


Elämässä on hyviä käännekohtia, ♥

arleena kirjoitti...

Tärkeitä kääntöpisteitä, viimeinen on se lopullinen

Savu kirjoitti...

Suuntaviittoja on seurailtava

Kuvittelija kirjoitti...

Näin se elämä menee, kuljetaan kääntöpisteestä toiseen.

Tuulento kirjoitti...

Hyvin perusteellisia käännekohtia elämässä. Sekä syntymä ja kuolema.

Me kirjoitti...

Kellojen kääntäminen on aina yksi kännekohta, ja kesäaikaa on jo nyt ikävä ü

mehtäsielu kirjoitti...

Viehättävä kirkko, huokuu Pyhäinpäivän rauhoittavaa ja lohduttavaa tunnelmaa. Jos minulta kysyttäisiin, mikä juhlapäivä on se tärkein, josta en missään tapauksessa haluaisi luopua, niin olisi se Pyhäinpäivä, koska siinä on niin paljon hoitavaa ja rauhoittavaa, pelkistettyä ja riisuttua hiljaisuutta ja rauhaa.

Anu kirjoitti...

Tärkeitä kääntöpisteitä. Tosin tuosta kellojen edestakaisin siirtelystä en suuremmin piittaa.