Sivun näyttöjä yhteensä

6.10.2013

Virkaansiunaaminen

Olimme tänään kutsuttuina mukana seuraamassa kirkkoherran virkaanvihkimistä. Kirkko oli lähes täynnä väkeä. Joku läsnäolijoista arveli, että vähintään 25 pappiakin oli paikalla. Oli mielenkiintoista seurata piispa Irja Askolan puhetta vihittävälle. Puhe oli persoonallinen ja juuri vihittävälle tehty.
Seurakunnan kirkkoherran virkaan asettaminen tapahtuu kättenpäällepanemisella ja rukouksella. Seurakunta on kutsunut hänet, ja tuomiokapituli on antanut hänelle valtakirjan tätä virkaa varten.
Pienessä seurakunnassa oli nyt todella paljon väkeä paikalla, kun normaalisti on noin yksi kymmesosa jumalanpalveluksissa läsnä. Oli hienoa, että seurakuntalaisia oli noin paljon tullut mukaan tapahtumaan.

"Sinuhun turvaan, Jumala, jo vaivan alta päästä.
Minua kuule heikkoa ja häpeästä säästä.
Armollinen, nyt rukoilen, armahda Kristuksessa. 
Sä linnani, saan turviisi paeta taistellessa.

Herrani, olet toivoni ja ainut auttajani,
hamasta nuoruudestani väkevä vartijani.
Kun varjelit ja suojelit jo synnyinhetkelläni,
niin turvassa on parhaassa myös koko elämäni."
(Virsi 382:1,2)

Jumalanpalveluksen jälkeen oli vielä tarjolla kakkukahvit pizzapiirakoiden, pullan ja pipareiden kanssa kaikille. Myös kahveilla oli musiikkiohjelmaa ja puheita - ihan mukavaa...

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Täällä Oulussakin olisi lähiaikoina tilaisuus päästä kaksiin kirkkoherran virkaansiunaamisiin. Omassa kotiseurakunnassani aloittaa uusi kirkkoherra muistaakseni vuoden alusta, ja toisessa seurakunnassa valittiin viime sunnuntaina myös uusi kirkkoherra - Oulun ensimmäinen naiskirkkoherra! - joka on tällä hetkellä työkaverini, eli hänenkin virkaansiunaamiseensa kiinnostaisi myös mennä. Saattavat sattua hyvinkin lähekkäin toisiaan nämä tilaisuudet, mutta tuskin samalle sunnuntaille, jos pitää piispan olla molemmissa. :) Omatkin tehtäväänsiunaamiseni ovat olleet mieleenpainuneita kokemuksia, valtavan juhlallinen tapa toivottaa uusi työntekijä tervetulleeksi. :)

pappilanmummo kirjoitti...

Esirukouksessa muistettiin myös seurakunnan muita työntekijöitä ja kirkkoherran tuuraajiakin.