Sivun näyttöjä yhteensä

15.12.2013

Kauneimmat monikossa

Olin tänään kolmantena adventtina kaksissa kauneimmissa joululauluissa. Toinen oli jumalanpalveluksessa lauluina, toinen "ihan tavallinen" yhteislaulutilaisuus. Suku eli peliporukka oli sitten lähes kaikki yhdessä kolmannessa paikassa eli kotiseurakunnassamme. (Niinpä laulujen jälkeen oli taas tavallinen sunnuntai-illan lentopallopeli...)

Kauneimmat joululaulut ovat muodostuneet lukuisten suomalaisten jouluperinteeksi. Ensimmäistä kertaa "Kauneimpia" laulettiin vuonna 1973. Nykyisin joululauluja kokoontuu kirkkoihin ja seurakuntataloihin laulamaan noin miljoona suomalaista näistä Suomen Lähetysseuran kustantamista vihkoista.
Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kootaan aina kolehti lähetystyölle. Niin myös sielläkin, missä lähetystyöntekijät itsekin kokoontuvat laulamaan näitä samoja lauluja suomeksi. Tänä vuonna tulot ohjataan Suomen Lähetysseuran kautta vammaisten lasten auttamiseksi. Tuloilla tuetaan erityiskouluja, järjestetään kuntoutusta ja terveydenhoitoa koulutetaan opettajia ja edistetään vammaisten lasten oikeuksien toteutumista. Kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään. - Kolehdin voi nykyään maksaa myös tekstiviestillä! jos ei satu olemaan rahaa mukana.
"Rakas Jumala, jälleen on pian joulun aika.
Tule meidän sydämiimme ja auta meitä keskittymään
Poikasi Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaan.
Opeta meitä hiljentymään joulun sanoman äärelle
sekä välttämään turhaa kiirettä ja hälinää."

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Sinä oletkin oikein urakoinut näitä "Kauneimpia" - todella monikossa!

pappilanmummo kirjoitti...

Olipa siinä todella urakkaa - vetovastuu jännittää aina.