Sivun näyttöjä yhteensä

9.12.2013

Ladulla

Ensimmäinen kerta tänä talvena hiihtämässä. Kaunis aurinkoinen pakkaspäivä, noin kahdeksan astetta pakkasta. Sukset luistivat hyvin, nuo pitopohjasukset. Hiihtäjiä oli, mutta valmiilla laduilla ei vielä ollut paljon mittaa. Juuri nyt urheilukeskuksessa oltiin valmistelemassa parin kilometrin latua. Lyhyempiä lenkkejä hiihtämällä sai kilometrejä kokoon rauhallisella tahdillakin. Oudokseltaan sekin tuntuu jaloissa! Mutta mukavaa oli aloittaa taas hiihtokausi.

Englantilainen hedelmäkakkukin valmistui tänään. Löysin uuden ohjeen siihen netistä, jota sitten mukailin.  Pilkoin pussillisen (250 grammaa) sekahedelmiä pieniksi, lisäksi pari desiä rusinoita ja desin mantelirouhetta ja liotin ne  desissä appelsiinitäysmehua. Sekoitin vaahdoksi 200 grammaa laktoositonta margariinia ja 2 desiä fariinisokeria. Lisäsin taikinaan kolme kananmunaa edelleen lusikalla vatkaten. 3,5 desiä vehnäjauhoja, 2 teelusikallista leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria ja 4 tl piparimaustetta sekoitin ja lisäsin taikinaan ja lopuksi hedelmäsekoituksen. Laitoin isoon leivitettyyn rengasvuokaan taikinan ja paistoin 50 minuuttia 175 asteessa. Kun kakku oli jäähtynyt hieman, otin sen pois vuoasta ja laitoin kohta takaisin. Kiehautin puoli desiä fariinisokeria ja 1,5 desiä appelsiinimehua ja kaadoin (=lusikoin) sen kakun päälle. Kakun jätin viileään yöksi odottamaan vetäytymistä. Ohjeessa puhuttiin konjakista, mutta eihän minulla sitä ollut, joiten luovuutta muutenkin käytin mm. hedelmien suhteen. Hyvältä ainakin kakku tuoksui ja näytti.

Paistoin muutaman ison tähtipiparin ja enkelipipareita samalla kun uuni oli lämminnyt. Joulupipareiden tuoksua!

3 kommenttia:

mama kirjoitti...

Hiihtämisestä olen minäkin aina tykännyt, mutta valitettavasti vain sekin on pitänyt jättää, kun ei fysiikka enää kestä!

Haukkapala kirjoitti...

Kuulostaa todella herkulliselta tuo hedelmäkakku. Täytyypä joskus kokeilla.

Unknown kirjoitti...

Teillähän onkin jo hyvän näköinen latu.
Mikäs on siellä hiihdellessä :)