Sivun näyttöjä yhteensä

13.1.2014

Juhlapäiviä ja juhlaruokiakin

Pikkusisko täytti neljä vuotta. Kylläpä oli monenlaista syötävääkin juhlissa. Pikkusisko halusi olla kuningas ja niin kakussakin oli kruunu. Ja pikkusiskon päässäkin kruunu vai oliko se sittenkin tiara. Kuningas näytti myös, miten istutaan valtaistuimella (= nojatuoli, jolle hän keräsi ainakin neljä tyynyä päällekkäin ja kiipesi sitten itse pinon päälle istumaan)
 
 Nuoremmat vieraat pelasivat vuorotellen pareittain Halli Klack-peliä. Halli Klackia pelataan 36 valkoisella muovikiekolla. Jokaisessa kiekossa on kolme symbolia. Symboleita on viisi erilaista ja ne voivat olla viittä eri väriä. Pelissä on myös kaksi noppaa, joista toinen määrää värin ja toinen symbolin. Pelaajien on sitten kerättävä pöydältä kaikki kiekot, joissa esiintyy oikeanvärinen symboli, esimerkiksi punainen jalka.
Viikolla oli myös mahdollisuus pohtia uusia tulevia työasioitakin ja muistella vanhoja. Tapasin kollegan, jonka luona muisteltiin myös fondue-padan käyttöä ja kokeiltiinkin: onnistui! Perinteisimmillään tässä on kysymys juustoruuasta, jossa paksuun lämpimään kastikkeeseen dipataan hieman kuivahtaneita leipäkuutioita.
 Eilen saimme olla seuraamassa virkaansiunaamista. 
"Herran ristin kantajiksi
meidät kaikki kastettiin,
lähimmäisten auttajiksi
arkipäivän askeliin."
Jumalanpalveluksen jälkeen oli juhla seurakuntaväelle. Juhlassa ojennettiin tällainen virkattu taulu virkaansiunatulle. Ohjelman ohella oli tarjolla ruokaa: maukasta kasviskeittoa, jota maatalousnaiset tarjoilivat valmiiden juustovoileipien kera ja ja tietysti ne juhlakahvit täytekakkuineen.
Kotona aamupalaksi nautimme yön yli uunissa hautunutta ohrapuuroa tyrnihillon kera. Puurossa oli litra laktoositonta punaista maitoa, neljänneslitra vettä, teelusikallinen suolaa ja 2 desiä rikottuja ohraryynejä. Ainekset likosivat puoli päivää ja illalla takkauunin lämmityksen jälkeen laitoin puurokulhon uuniin.

Joulun juhla-aika loppuu tänään Nuutin-päivänä ja siksi kuusikin riisutaan koristeista ja heitetään vihdoin pihalle. Kaikki joulukoristeet korjataan pois ja arki alkaa.
On pakkaspäivä, kymmenisen astetta. Lunta hieman maassa ja aurinko paistaa. Talvinen olo vihdoinkin. Hiihtämään vaín ei vielä pääse - lunta toivomme lisää.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi mikä herkkupöytä. Mutta pitäähän lapsena synttäreitä juhlia.

Tällä iällä ei noista päivistä enää nauti :)

pappilanmummo kirjoitti...

Anneli: Eikä joka vuosi enää juhlitakaan - ehkä kymmenvuodet hiensoti kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olisiko minun mitenkään mahdollista saada sinun kauttasi tuon rukoustaulun piirrosohjeen. Hasluaisin tehdä sen omalle seurakunnalle läksiäislahjaksi ja ohjetta en löydä mistään. Parhain terveisin Seija email seisinpuk@gmail.com