Sivun näyttöjä yhteensä

6.1.2014

Loppiaisen viisaat kauneimmissa

Itämaan tietäjät (heidät tunnetaan myös nimillä kolme kuningasta tai kolme viisasta miestä) ovat tulleet tuomaan lahjojaan Jeesus-lapselle.
Nämä Makonde-veistokset, seimiasetelma, ovat nyt kirkossa. Veistokset ovat Tansanian Mtwarasta viime keväänä hankittuja. Tämä käsityöperinne on muodostunut Makonde-heimojen keskuudessa perinteisestä afrikkalaisesta puunveistotaiteesta. Makonde-veistokset tehdään yleensä eebenpuusta, joten ne ovat väriltään tummia ja kovan puulaadun ansiosta kestäviä. 

Loppiaista vietettiin tammikuun kuudentena jo 200-luvulla, jolloin se oli Jeesuksen syntymä- tai kastejuhla. Jo 300-luvulla Jeesuksen syntymäjuhlaa, joulua,  alettiin viettää läntisessä perinteessä 25. joulukuuta. Loppiainen sai keskiajalla sisältönsä idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan Jeesus-lapselle. Tietäjistä kerrotaan Matteuksen evankeliumin toisen luvun alussa. Ruotsin kuningaskunnan, jonka alamaisuuteen Suomikin kuului, ensimmäisessä luterilaisessa kirkkojärjestyksessä 1500-luvulla loppiaista nimitetään kolmen pyhän kuninkaan päiväksi. Juhlan suomenkielinen nimi on peräisin 1600-luvulta, ja se tarkoittaa joulunpyhien loppumista. Loppiaisesta on tullut lähetystyölle omistettu päivä, sillä idän tietäjät olivat ns. pakanoita, jotka kuitenkin saivat nähdä Vapahtajan ja antaa hänelle lahjansa.

Myös suomalainen tiernapoikaperinne perustuu kertomukseen itämaan tietäjistä. Tiernapojat on laulunäytelmä, jota on käyty esittämässä talosta taloon. Perinnehän on lähtöisin Oulusta1700-luvun lopulta.

Loppiaisena lauletaan vielä monissa seurakunnissa kauneimpia joululauluja lähetystyön hyväksi.  Myös joissakin seurakunnissa, kuten myös meillä, vietetään kauneimmat joululaulut  -messua. Ja paljon oli tänään  kirkossa väkeä (olipa kirkko aivan täysi joulukuussa: kauneimmissa joululauluissa väkeä oli niin paljon, että silloin ei edes juontaja-papille löytynyt enää tuolia tai penkkiä istuinpaikaksi).  Kauneimmat joululaulut -messu on uusi jumalanpalvelus, jonka musiikki on tuttuja joululauluja sekä niistä tehtyä liturgista musiikkia.
Kristuksessa syntyi valo maailmaan. Hänen kirkkautensa loistaa elämämme pimeyteen. Jumala, johdata meitä valoosi, jotta näkisimme toinen toisemme ja olisimme valona läheisillemme.

3 kommenttia:

Aila Sipola kirjoitti...

Tuota... katsoin aamulla TV-jumista ja siellä oli näytillä ja mainittiin Makonde-heimon eebenpuuveistokset... ettei vain ollut teidän kirkko...
Ostimme taannoin itsellekin saman heimon veistoksia, löysin mm. muutaman hahmon seimiasetelmaan.
Kirjoitin niistä vuosi sitten blogiini.
http://unienpuutarha.blogspot.fi/2012/12/eebenpuuta.html

pappilanmummo kirjoitti...

Kurkistin blogiisi ja näin noiden veistosten kuvat.

Anneli kirjoitti...

Minua harmittaa kun en kyennyt laulamaan kauniita joululauluja :(