Sivun näyttöjä yhteensä

14.1.2014

Turhan tavaran poistoa

 Eilen vihdoin otettiin joulukoristeet niin kuusesta kuin muualtakin säilöön. Nämäkin piparikoristeet, jotka sain joululahjaksi. Niissä on mainio kiinnitysmekanismi: nauhassa helmi, jolla nauhan voi kiristää oksaan.
 Lunta on ainakin sentti pihalla. Maa on siis vihdoin valkoisena. Aurinkoinen pakkasää on niin tänään kuin eilenkin.
Vaikka pakkasta on ollut viitisentoista astetta, on  kuitenkin tarjennut tehdä halkoja halkomakoneella. Liikuntaa sekin.
Joulukaktus on kukkinut joulusta lähtien. Tämä kukka on perintökaktus kotoani. Muistan sen lapsuudesta asti. Monta vuotta se kitui, kun en ollut vaihtanut sille multaa enkä ruukkua. Vihdoin viime keväänä kaktus sai uuden ruukun ja hieman multaa. Kesän se vietti parvekkeella. Ja nyt tuli palkinto: kukat. Mies olisi antanut sille lähtöpassit, jos se ei vieläkään tänä talvena olisi kukkinut!
Kevät alkaa tulla, kun murattikin kasvattaa uutta vartta ja lehteä.

Kevätvaloisuutta. Huomaan, miten paljon pitäisi siivota. Niinpä meillä on alkanut pyöriä tavaranpoistourakka. Veimme lapselle miehen kirjoituspöydän. Tilalle mies sai minun kirjoituspöytäni. Sitä ennen nuo kirjoituspöytien laatikot piti tyhjentää ja tutkia, mitä sisällöstä säilyttää ja mistä voi luopua. Samalla tuli kiertoa huonekalujen sijoitteluissa.
Nyt on iso urakka siivoilla komeroita ym. tiloja ja yrittää päästä liiasta tavarasta eroon, ainakin turhista papereista, joita on kertynyt elämän matkan varrella. Tosin tuo työ on erittäin hidasta, koska olen tutkinut muun muassa valokuvia (joita en heitä pois) ja ns. tärkeitä papereita.

2 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Tavaroiden seulominen on välillä tosi hidasta:)

pappilanmummo kirjoitti...

Marjut: Todella. Ja sitä jatkuu edelleen.