Sivun näyttöjä yhteensä

15.2.2014

Reppu mukaan Santiago de Compostelan vaellukselle

Viikolla kävin etsiskelemässä alennusmyynneistä varusteita vaellukselle. Enpä juuri löytänyt mitään - en ainakaan alennusmyynnistä. Edellisen vaelluksen varusteista osa on vielä kunnossa ja lähtenee mukaan tuohon reppuun.

Muutama vuosi sitten hankittu reppu on Vauden 30+5-litrainen (Bike Alpin Air 30+5), jota on tähän asti käytetty päivävaelluksilla.  Repun saa siis vetoketjuilla viitisen litraa suuremmaksi. Repussa on yksi iso tila, jonka saa avattua pohjaan asti tarvittaessa välivetoketjulla. Edessä alhaalla on iso tasku - siis tarvittaessa yhteydessä ylös. Tämän alaosan takaseinässä on kaksi verkkotaskua. Ylimpänä repussa on pieni vetoketjullinen tasku, jonka edessä aukko nesteytysjärjestelmä varten.  Sitten edessä sivuvetoketjullinen tasku sekä sen päällä vielä pienehkö tasku. Lisäksi sivuilla on kaksi verkkotaskua esimerkiksi pulloja varten. Lantiovyössä, kummallakin puolella, on vielä pieni vetoketjullinen tasku. Mukana on myös kypäräverkko ja sadesuojus. Selässä on mahdollisuus pituuden säätöön sekä hiostamista ehkäisevä Aeroflex-kantojärjestelmä. Lisäksi hihnoissa on FLASH olkaimet, tarranauhat ja kuminauhat edessä, joihin voinee jotain kiinnittää tarvittaessa. Rintaremmi ja kiristyshihnat sivuilla.
Reppu painaa noin 1,2 kg sadesuojineen. Useat taskut ovat mielestäni hyvä asia, jos vain muistan, missä taskussa mikäkin tavara on. Luulisin, että tällä pärjäisi kuukauden vaeltaa.

Mies arveli kuitenkin, että en saa tuohon reppuun mahtumaan kaikkea tarpeellista. Niinpä hän löysi varastoistaan juomavyön lisätilaksi. Juomavyössä on tilaa kahdelle puolen litran pullolle sekä yksi isompi etutasku ja kaksi pienempää etutaskua. Niihin mahtunevat kamera, kännykkä, eväät ja muistiinpanovälineet sekä tietysti pyhiinvaelluspassi  ja hieman rahaa. Sittenpä ei tarvitse reppua turhan takia ottaa selästä pois.

Vaelluskengät ovat olleet Haltin hyvät popot, mutta ne ovat yhdeksän vuotta vanhat ja paljon käytetyt. Nyt on pakko hankkia uudet. Kävin sovittelemassa parissakin liikkeessä, mutta en osannut vielä päättää, koska en löytänyt optimaalisia. Minulla on leveä jalka ja siksi on vaikea löytää sopivaa naisten mallia. Onko parempi kevyempi ja taipuisampi vai jäykkä ja hieman painavampi malli  - kunnollisista vaelluskengistä.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

löysin aikooinaan blogisi Santiago de Compostelan vaelluksenne aikoihin ja jäin koukkuun sen seuraamiseen. vaellus on omakin unelmani, mutta toteutuuko koskaan?
tulen taas seuraamaan Sinua
Karoliina

Maca kirjoitti...

Onnellinen se, jolla on mielessä pyhät matkat!

Päivikki kirjoitti...

Siunattua matkaa!

tuulento kirjoitti...

Minuakin jo alkaa kännittää tuo teidän vaellus! Toivottavasti kaikki varusteet pelaavat, mutta onhan teillä jo kokemusta.

Anneli kirjoitti...

Sinä jaksat reissata. Ja minä en haluaisi mihinkään täältä kotoa :)

Kiiris kirjoitti...

Hyvää vaellusta!

pappilanmummo kirjoitti...

Toivottavasti pääset edes osan matkaa vaeltamaan.

pappilanmummo kirjoitti...

Olen lähdössä yksin - puutarha ja mehiläiset...

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos

pappilanmummo kirjoitti...

Pyhiinvaellukselle...

pappilanmummo kirjoitti...

Poissa hyvä, kotona paras, sanotaan.