Sivun näyttöjä yhteensä

31.3.2014

Eläkkeelle juhlien

Eeva Tikka, Taivallahden seurakunnan ensimmäinen naispuolinen pappi lähetettiin eläkkeelle. Sain olla eilen jumalanpalveluksessa Temppeliaukion kirkossa myös meidän muutamien muiden samaan aikaan papiksivihittyjen kanssa. Pappisvihkimys oli pyhäinmiehenä 1997.

Sunnuntaipäivän aineena oli elämän leipä.  Tätä pyhää on sanottu myös puolipaastosunnuntaiksi, sillä se sijaitsee keskellä paastonaikaa. Toinen nimitys on leipäsunnuntai, koska päivän tekstit puhuvat viidentuhannen ruokkimisesta ja ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Jeesus itse on elämän leipä. Hän jakaa lahjojaan meille ja opettaa meitä jakamaan omastamme tarvitseville.

Jumalanpalveluksessa oli palvelemassa koko Tikan perhe.
Kari Tikka johti kuoroa, joka esitti Tikan omia sävellyksiä ja osin sanoituksiakin. Muuan muassa Martti Lutherin uskontunnustusvirren olivat suomentaneet Kari ja Petri Tikka ja sovitus oli Kari Tikan.

 Päivän virtenä oli Pirjo Vahtolan sanoittama ja Kari Tikan säveltämä Yhteinen pöytä:
"Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa leipä ja juusto, 
hunajan tuoksu, vesi ja viini, vesi ja viini 
- siinä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.
Saapu yhteiseen pöytään ja jakaa elämän tuska, 
eilisen pelko, huomisen huoli, huomisen huoli
- siinä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.
Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa elämän riemu, 
valo ja lämpö, toivo ja rohkeus, toivo ja rohkeus
- siinä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä.
Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa murrettu leipä,
Kristuksen ruumis, leipä ja viini, leipä ja viini
 - siinä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä."

Taiteellinen Eeva oli valmistanut kauniin messuohjelmavihkosen, jonka kuvituksena oli hänen omia töitään. Eevan eläkkeellelähtöjuhlat jatkuivat jumalanpalveluksen jälkeen kirkkosalissa juhlakahvien jälkeen. Diakoni Sirkka-Liisa Mäki-Fränti oli kehitellyt eläväisen kronikan ilahduttaen kuulijoita ja etenkin Eevaa perheineen.
Temppeliaukion kirkkohan on kallioon louhittu rakennus ja yksi Helsingin kansainvälisesti kiinnostavimmista nähtävyyksistä. Kirkko on valmistunut 1969. Kirkossa on 750 istumapaikkaa. Akustisten ominaisuuksiensa ansiosta kirkko on myös erittäin suosittu konserttien pitopaikka.
Eeva Tikka oli ollut (kauan sitten) Lähetysseurassa lähetysjohtaja Alpo Hukan sihteerinä. Alpo ja puolisonsa Leena olivat myös juhlimassa. Alpo on tällä hetkellä yksi vanhimpia Suomen ev. lut. kirkon pappeja. Hukat lähtivät 1946 laivalla lähetystyöhön Lounais-Afrikkaan, Ambomaalle.
Aamulla minulla oli aikainen ylösnousu kesäaikaan siirtymisen takia. Yllättävän helposti se sujui edellisillan "uudistetun" oikea-aikaisen  pimeäsaunomisen jälkeen. Junamatkoilla Helsinkiin neuloin sukkia ajankuluksi. Taas sain valmiiksi Kerttu-mallin sukat. Nämä Seitsemän Veljes -langasta neulotut pinkit sukat painoivat 94 grammaa.
Maanantaina aamupäivällä rusakko hyppeli pitkin pihamaata. Tällä kerralla onnistuin saamaan sen vangiksi kameralla. Usein pupunen kerkiää hyppiä pois piiloonsa ennen kuin kerkiän hakea kameran esille.
Tämäkin kuva on otettu tänään ikkunan takaa. Pari harakkaa on perustamassa perheensä kuusiaitaamme- rakentelemassa pesäänsä. Harakat kantelevat pitkiä risuja ja yrittävät upottaa niitä tuuhean aidan sisään. Harakan pesähän on suuri katollinen risulinna. Itse pesämalja on muovattu savesta, vuorattu juurikuiduilla ja ruohoilla. Harakalla on pesimärauha eteläisessä Suomessa huhtikuun alusta heinäkuun loppuun. Harakka kuuluu kuitenkin rauhoittamattomien lintulajien joukkoon. Ja näitä harakoita riittää tälläkin seudulla paljon!

29.3.2014

Puita nurin ja mummokin käsittelyyn

Viime päivinä olemme tehneet poltettavaa tulevaksi talveksikin. Tänään olimme mökillä. Mies kaatoi pitkän koivun ja männyn ja pari pihlajaa. Minä kannoin pöllit peräkärryyn ja risut kasaan. Tulipa taas liikuntaa ja painonnostoakin.
Risut sitten poltettiin. Nuotiossa oli hyvä paistaa myös makkaraa. Kun nuotio hohti kuumaa liiankin kanssa, niin makkarakepit oli hyvä tukea haravaan.
Mökillä nautin kuljeskelemisesta kallioilla ja järven katselemisesta. Jää alkaa liikkua, railon alkujakin on jo tullut.
Eilen oli kotona samantyyppinen homma. Kaadettiin pari puuta ja poltettiin risut. Usein kaadettavat pihapuut ovat kallellaan toiseen suuntaan, mihin puu haluttaisiin kaataa. Muutenkin pihapuita kaadettaessa pitää ne kaataa tarkasti tiettyyn suuntaan. Niinpä hankimme joku aika sitten  kaatokiilat. Ne ovat olleet hyvänä apuna: puu kaatuu niiden avulla juuri siihen suuntaan, minne pitääkin.
 Torstaina olimme urheiluseuramme veteraanien talvikokoontumisessa laavulla. Tänä vuonna emme päässeet sinne hiihtäen, kuten yleensä olemme laavukokoontumisen kulkeneet. Sauvakävelimme.
 Ja sihteerimme oli aikaisin aamulla jo paistanut kokoontumiseen herkulliset munkitkin.
Mies yllytti minut hierojalle. Niinpä olin urheiluhierojaoppilaan käsittelyssä. Olipa hänellä tiukat otteet! Opettaja oli osan aikaa seuraamassa hieromista. Tein väärinpäin: sauvakävelin hieronnasta kotiin, kun olisi pitänyt sinnepäin mieluummin liikkua. Sainkin ohjeen: ennen hierontaa kannattaa kävellä kyllä pitkäkin matka, mutta hetken levätä ennen aloitusta. Ja jos haluaa kokohieronnan, ei kannata kävellä pitkää matkaa sen jälkeen. Olenkin nyt varannut muutaman kerran jakson ennen matkaa.

Sauvakävelyä olen harrastanut useampana päivänä. Uudet vaelluskengät pitäisi näet saada sisäänajetuiksi kuukauden aikana. Tiistainakin pääsiäisnäytelmäharjoitusten jälkeen kävelin kotiin, kun mies kulki saman matkan autolla. Mukavaa onkin ollut kävellä ja samalla katsella maisemia eri näkökulmasta kuin auton ikkunasta. Kauppareissukin sujuu repun kera - edestakaisin kuusi-seitsemän kilometriä on tuonne lähikauppaan.
Maanantaina kävin pääkaupungissa ostoksilla vaellusmatkaa varten. Tärkeämpää oli kuitenkin ystävän tapaaminen. Kävimme lounaalla kiinalaisessa, koska etiopialainen oli maanantaina kiinni. Maukasta ruokaa saimme.
Kävin rautatieasemalla kyselemässä junalippua Barcelonasta Pamplonaan. Turistiluokkaan ei ollut sitä kautta enää saatavissa, ainoastaan ensimmäiseen luokkaan. En kuitenkaan ostanut vielä lippua. Suomesta niitä ei saa virkailijan mukaan muualta kuin Helsingin rautatieasemalta. Netistä kylläkin -  luulisin, Renfen sivuilta. Aikataulun tiedän ja junan, vaan se lippu...

28.3.2014

Caminolle Santiago de Compostelaan lähtö lähenee

 Tänään sain postissa tilaamani reittiopaskirjan John Brierleyn karttakirjan The Way of St. James. Tilasin sen alle kaksi viikkoa sitten netistä Suomalaisen kirjakaupan välityksellä ja jo nyt sain tämän opaskirjan suoraan kotiin. Tässä kirjasssa on kartat St. Jean Pied de Portista Finisterreen asti. Myös matkan varren  isommista kaupungeista on kartta. Lisäksi kerrotaan mm. paikkakuntien väliset matkat ja majoituspaikat ja maastonmuodot. Tämä kirja on päivitetty tänä vuonna. Edellisellä reissullakin meillä oli mukana samanlainen. Se riitti ihan hyvin matkatiedoiksi.
Toissapäivänä sain myös vaelluspassini. Tilasin sen myös pari viikkoa sitten netin kautta. Ilman tällaista pyhiinvaelluspassia ei voi majoittua Espanjassa pyhiinvaeltajien majataloihin eli refugioihin. Lisäksi siihen on saatava joka päivä vähintään kaksi leimaa.
Olen lueskellut uudelleen kaikki käsiini saamani kirjat, joita olen löytänyt vaelluksista Santiago de Compostelaan. Nyt viimeiseksi luin Jukka Salmisen Tie, mies ja tähtitaivas, Pyhiinvaellus - Santiago de Compostela.

Jukka Salminen kulki tuon matkan Ranskan puolelta Santiago de Compostelaan todella nopeasti kävellen, 22 päivässä. Simpukkamerkit, keltaiset nuolet... Hän pohtikin jossakin matkan vaiheessa, miksi tätäkin pitää suorittaa...Salminen oli aikaisemmin kulkenut loppuosan matkaa, joten hän tiesi jotain siitä, millaista saattaa matkalla kokea.

Kirjassa hän kertoo myös vanhan kelttiläisen ilmansuuntasiunauksen:  Itään päin, josta aurinko nousee, siunaan oman elämäni aamun ja lapsuuden; etelään keskipäivän aurinkoon siunaan oman elämän keskipäivän; länteenpäin, minne aurinko laskee, siunaan oman vanhuuteni, jos sen saan; pohjoiseen oman kuolemani kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

Pyhiinvaeltajan seitsemän siunausta: hitaus, hiljaisuus, yksinkertaisuus, vapaus, jakaminen, hengellisyys ja huolettomuus kuljettivat kirjoittajaa. Salminen kuunteli matkan aikana Uuden Testamentin kokonaan. Myös hän kulkiessaan lauloi paljon ja teki muutaman uuden laulunkin.

Kirjassa on hyvät kuvat ja kertoja kirjoittaa mielenkiintoisesti vaelluksestaan. Kun olen lähes tuon saman reitin vaeltanut, niin muistot tulvivat mieleen. Odotan innolla omaa vaellustani.

Reppureissulle

 
Tämän haasteen tarkoitus on kuvata KIRJAIMIA eli aakkosia! 
17.VIIKON KIRJAIN ON R (+nro17)
Tänne olen lähdössä noin kuukauden kuluttua vaeltamaan. Tuossa hiirialustassa näkyy  vaellusmatkan varrella olevan 17 paikkakunnan nimet ja 17 r-kirjaintakin.
Reppu pitää vaeltajalla olla ja
repussa on hyvä olla juomalaitteelle oma aukkonsa.


27.3.2014

Kärsivällisyyttä tarvitaan lopputulosta odotellessa

Valokuvatorstain 320. viikolla haasteena on kärsivällisyys.

Sarviorvokkien siemenet on kylvetty. Taimet ovat aluillaan. Kärsivällisyyttä tarvitaan sarviorvokkien kukkimista odotellessa.
 Tomaattia, selleriä, basilikaa...

26.3.2014

Kirpeää

Makronappi
Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ!
VIIKON AIHE ON KIRPEÄ
Karpalo on kirpeä terveellinen myöhäissyksyn marja.

Karpalon kirpeyden ja happamuuden on todettu ehkäisevän muun muassa virtsatietulehdusta. Karpalo sopii hilloksi, mehuksi, tuoresurvokseksi, makeisiin jälkiruokiin, juomien mausteeksi sekä riistaruokien lisukkeeksi. 

25.3.2014

Valmistautumista tulevaan



Tänään on perinteinen Marianpäivä. Marianpäivän eli Marian ilmestyspäivän alkuperäinen aika on maaliskuun 25 päivä, yhdeksän kuukautta ennen joulua. Suomessa Marianpäivä oli vuoteen 1954 saakka yleensä keskelle viikkoa sattuva  pyhäpäivä. Marianpäivää  nykyään Suomen luterilainen kirkko viettää lähimmäksi sattuvana sunnuntaina. Nyt se oli viime sunnuntaina eli 23.3.
Marianpäivän aihe on enkeli Gabrielin ilmestyminen Marialle ja ilmoitus siitä, että hänestä tulee Jeesuksen äiti: Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!"... Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin. Maria ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus..."

Tänään olimme näytelmäharjoituksissa hiljaista viikkoa varten. Seurakunnassamme on jokaisena päivänä hiljaisella viikolla ja pääsiäisenä joku näytelmä piinaviikon tapahtumista. Meillä oli lukuharjoitukset ja saimme jo puvutkin - tosin niitä pitää hieman huoltaa ja kunnostaa ja etsiä niihin osia lisää omista varastoistakin. 


Taika-Olgat, sukat ohjeineen

Loin 64 silmukkaa (16 silmukkaa  puikollaan) kolmosen puikoilla punakirjavasta Nalle Taika -langasta.
Neuloin kaksi ensimmäistä kierrosta pelkkää nurjaa, jotta varsi ei lähtisi rullautumaan. Sitten neuloin mallineulosta: 2 oikein takaa yhteen, 5 silmukkaa oikein, langankierto, 2 silmukkaa oikein, langankierto, 5 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa oikein yhteen. Toistin tätä kerroksen loppuun ja neuloin seuraavan kerroksen aina oikeaa. Neuloin vuorotellen näitä kahta kerrosta varren kuvioon. Vain kahdeksan kertaa mallikuvio tähän, koska sukista piti tulla mahdollisimman kevyet.
Sitten neuloin yhden mallikerran jättämällä langankierrot pois, jolla kavensin ylimääräiset silmukat pois. Silmukoita oli sitten 56 (14 silmukkaa puikollaan). Neuloin 8 kerrosta resoria 2 oikein, kaksi nurin ja tein vahvistetun kantapään.
Sukat painavat 59 grammaa. Ne lähtevätkin caminolle iltasukiksi mukaan sinisten sijaan, koska painavat muutaman gramman vähemmän kuin edelliset sinikirjavat Olgat, jotka aiemmin aioin ottaa mukaan vaellukselle. Nämä myös sopinevat vaatteisiini väritykseltään paremmin ;)

23.3.2014

Hetki hiljaa

"Syttyy kynttilä, istumme nyt hiljaa, Jeesus luonamme, valon tuojamme. Loistaa kynttilä, istumme nyt hiljaa. Jeesus kuuntelee, kuinka rukoilen. Tule mukaan Taivaan Isä kerhoni kun aloitan. Pidä kiinni kädestäni, että uuteen uskallan." ja sitten lauloimme ja leikimme Jumalan kämmenellä -virren. 
Olimme näet pikkusiskon kanssa perhekerhosssa aamupäivällä torstaina.  

Iltapäivällä lähdin vuorostani minä kerhoon: lähetyspiiriin, jossa kerrottiin tällä kerralla Japanissa tehtävästä lähetystyöstä.
Perjantaina minulla oli tarkoituksena hakea pikkusisko meille kävellen, mutta eskarikuljetus ei toiminutkaan ajallaan. Niinpä kiireen vilkkaa kävin hakemassa lapset ja veimme pikkusiskon kanssa pienen hienon miehen eskariinsa. Niinpä meillä olikin aikaa aamupäivällätehdä pihalla lumienkeleitä
ja kolata lunta. Taisi olla tämän talven  viimeinen lumikolaus. Pikkusisko ahkeroi.
Iltapäivällä haimme pienen hienon miehen eskarista ja niin meillä oli aikaa touhuta yhdessäkin ennen kuin vanhemmat tulivat hakemaan lapset.
Pappa ahkeroi viikolla monena päivänä vanhojen mehiläiskehien putsausta  (kuumentaminen, desinfioiminen kaasuliekillä).  Sen jälkeen kehät taas langoitetaan ja levytetään vahapohjukkeilla. Puhtailla ja uusilla vahapohjukkeilla saadaan näet vaaleampaa hunajaa.
Kehät siirretään pesiin kesän aikana, joihin mehiläiset rakentavat vahakennostot. Kennostoihin mehiläiset keräävät hunajaa.

Maailman suurin ilmastotapahtuma, WWF:n järjestämä Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran Australiassa vuonna 2007. Earth Hour järjestettiin nyt lauantaina kello 20.30–21.30. Tämän tunnin aikana ihmiset ja erilaiset yhteisöt eri puolilla maapalloa sammuttavat tarpeettomat valonsa tunniksi. Tämän symbolisen eleen kautta jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta. Sammutimme valot tuoksi ajaksi. Me nautimme sen ajan saunan lämmöstä ja valoa tuli kiukaan lasi-ikkunan kautta.

"Hyvä Jumala, kiitos koko luomakunnasta!
Anna päättäjille viisautta.
Älä anna meidän olla välinpitämättömiä luonnosta ja ihmisistä.
Opeta meitä elämään sovussa keskenämme ja ajattelemaan toisiamme.
Olemme huolissamme luonnosta ja ympäristöstämme.
Kulutamme liikaa ja olemme itsekkäitä.
Opeta meitä ajattelemaan tekojemme seurauksia,
ettemme saastuttaisi ja miettisimme, mitä ostamme.
Rakas Jumala, kiitos kauniista luonnosta.
Kiitos kaikesta hyvästä, jota olet meille tehnyt.
Kiitos perheestä ja ystävistä.
Kiitos siitä, että sinä pidät huolta meistä ja maailmasta."
(Töölön seurakunnan nuoret, syksy 2008)

21.3.2014

Q + 16

 
Tämän haasteen tarkoitus on kuvata KIRJAIMIA eli aakkosia! 
16.VIIKON KIRJAIN ON Q (+nro16)

20.3.2014

ARMO

Tämän valokuvatorstain 319.  viikon haastesanana on ARMO.

Kynttilä muistuttaa armosta. Jumala itse ilmoitti, että suitsevaista kynttilän sydäntä ei sammuteta (Jesaja 42:3). Kynttilän  valo muistuttaa myös, että meidän tulee kohdella toisia ihmisiä varovasti, arvostavasti, armollisesti. Armo merkitsee anteeksiantamista tai muuta hyvyyttä.
Jumala armahtaa syntisen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä Jumalan pelastava armo perustuu Kristuksen lunastus- ja sovitustyöhön.
Virressä 547 sanotaan  ”Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa.”
Joitakin vuosia sitten oli Helsingissä tällainen mainos armosta. Siinä luki:
Halvimmat hinnat
Rajattomasti puheaikaa
Ei avaus- eikä kuukausimaksuja. Ei saldo- eikä ikärajoja. Asiakastuki 24 h parantaa yhteyksiä myös maan päällä. 
Tarjous koskee langattomia yhteyksiä yläkertaan verkkoalueesta riippumatta. Tarjous koskee myös liittymätyypin vaihtajia. Puheiakatarjous on voimassa arkisin  kellon ympäri ja viikonloppuisin 24 h vuorokaudessa. Liittymisbonuksena mm. tukea, turvaa, lohtua, ymmärrystä, elämäniloa, voimaa, toivoa ja rauhaa (lisäedut saattavat vaihdella tapauskohtaisesti). Liittymää suositellaan käytettäväksi myös siskojen, veljien ja muiden kumppaneiden väliseen yhteydenpitoon armollisessa ja suvaitsevaisessa hengessä. Palveluntarjoaja ei piittaa, vaikka olisit maksuhäiriöinen, sairas tai syrjäytynyt. Tarjous on voimassa, nyt  ja iankaikkisesti. 
Maailman vanhin operaattori. Armo.


19.3.2014

"Lentokoneveitsi"

Makronappi 
Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ!
VIIKON AIHE ON VEITSI.

Matkalla mukana on hyvä olla veitsi. Kuitenkin lentomatkailijalla nykysäädösten mukaan teräaseiden kuljettaminen on kielletty. Ei siis puukkoja eikä muitakaan teräviä kuten metallisia sukkapuikkoja (bambuiset kyllä !) lentokoneen matkustamoon. Tällaisen muovisen veitsi-haarukka-lusikkayhdistelmän tai veitsi-lusikkayhdistelmän saa ottaa mukaan käsitavaroihinkin. 
Näillä olen pärjännyt loistavasti monen monta reissua linkkaria kaipaamatta! Ja seuraavaksi ne ovat lähdössä vaellukselle kohti Santiago de Compostelaa.

18.3.2014

Mehiläisleipä

Mehiläispesästä voi hunajan lisäksi saada muitakin tuotteita kuten pergaa ja siitepölyä. Pergaa sanotaan myös mehiläisleiväksi.

Mehiläiset keräävät siitepölyn kukkien heteiltä. Mehiläiset varastoivat pesässä siitepölyseosta kennoihin. Pakkausvaiheessa mehiläiset sekoittavat seokseen entsyymejä. Kennoissa siitepöly käy läpi maitohappokäymisen. Mehiläiset syöttävät pergaa toukille. Nuoret mehiläiset syövät sitä tuottaakseen emomaitoa.  Mehiläistyöläiset valmistavat mehiläiskuningattaren ruoaksi erityistä emomaitoa, joka on ravintoarvoltaan erittäin rikasta. Emomaito sisältää runsaasti muun muassa  B-ryhmän vitamiineja, proteiinia, aminohappoja, rasvoja, kivennäisaineita ja hivenaineita. Emomaitoa on kautta historian pidetty “nuoruuden ja kauneuden lähteenä”. Emomaitoa käytetään myös kosmetiikan raaka-aineena.

Perga on mehiläisten käsittelemää maitohappokäynyttä siitepölyä. Mehiläiset ovat sen varastoineet kennoihin ruoakseen. Mehiläisten syljen sisältämät maitohappobakteerit saavat aikaan maitohappokäymisen. Maitohappokäyminen pehmittää siitepölyhiukkasen kovan kuoren. Näin ihmisen elimistö hyödyntää siitepölyn sisältämät ravintoaineet helpommin. 
Perga kerätään pesien kennoista kuorimahaarukan avulla käsityönä. Perga säilyy hyvin ilman kuivausta tai pakastusta. Sitä myydään sellaisenaan tai hunajaan sekoitettuna. Koska perga on siitepölyä, niin siitepölyallergikoille sen käyttöä ei voida suositella.
Mehiläinen kerää kukista saamansa siitepölyn takajaloissaan olevaan pieneen "vasuun." Sitä ennen
ne ovat kostuttaneet sen syljen ja pienen mesimäärän kanssa, joten hiukkaset kiinnittyvät toisiinsa muodostaen pallon. Siitepölyä kerätään mehiläispesistä pesäaukon suulta sitä varten valmistetuilla keräimillä, joiden läpi pesään pyrkivien mehiläisten jaloista siitepöly tippuu talteen.

Mehiläiset keräävät siitepölyn samalla keruumatkallaan vain yhdestä kasvilajista kerrallaan, mikä antaa rakeille tasaisen voimakkaan värin. Se voi olla joko keltaisen eri vivahteita, joskus sinertävää tai punertavaa tai oranssia. 
Muuten:  Siitepölyhiukkaset ovat kasvin koiraspuolisia sukusoluja. Niitä on sadoista jopa miljooniin yhdessä kukassa.

Siitepölyä kutsutaan usein yhdeksi luonnon täydellisimmistä ravintoaineista. Siitepölyä pidetään yhtenä maailman parhaista proteiinin lähteistä ja se sisältää 25% proteiinia, joka on erinomaisesti imeytyvässä muodossa. Siitepölyn tiedetään lisäävän suorituskykyä, kohottavan yleiskuntoa, tasapainottavan hormonaalisesti, vahvistavan hiuksia ja kynsiä sekä tukevan elimistön vastustuskykyä.

Käyttö:Sekoita siitepölyä 1-2 teelusikallista päivässä esimerkiksi jogurttiin, puuroon tai veteen.
Sana tänään: "Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi." (Psalmi 25:4)