Sivun näyttöjä yhteensä

4.3.2014

Laskiainen lasketaan

Myös Suomessa laskiainen merkitsee perinteisesti paaston alkamista. Laskiaiseen kuuluvia merkkipäiviä ovat laskiaissunnuntai sekä sitä seuraava laskiaistiistai. Laskiaiseen kuuluvia perinteitä ovat pulkkamäki, hernerokka sekä laskiaispullat. Laskiaistiistaina on kristillisen perinteen mukaan syötävä tavallista tuhdimmin, koska katolisena aikana laskiaisen jälkeen ei syöty lihaa ennen pääsiäistä. Ennen paaston aloittamista oli tapana syödä tavallista tuhdimmin. Paasto aloitettiin seuraavana päivänä, tuhkakeskiviikkona. Laskiaisen nimi tullee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. 

Jokainen voi valita omana tapansa viettää paastonaikaa. Yhteistä kaikkien kirkkojen paastolle on ollut luopuminen jostakin elämän kannalta olennaisesta. Se on voinut tarkoittaa lihan syömisestä luopumista tai aterioiden määrän rajoittamista paaston ajaksi tai luopumista jostakin muusta esimerkiksi oman auton käytöstä paastonajaksi. Luopuminen ei kuitenkaan ole paaston ensisijainen sisältö, vaan paremminkin päivittäinen merkki, joka muistuttaa paaston tarkoituksesta. Paastonajan julistuksessa sanotaan, että paastonaika on mahdollisuus tutkia omia asenteita muita kohtaan ja tehdä parannusta. Se haastaa seuraamaan Kristusta ja palvelemaan lähimmäistä.
Keitin hernerokkaa neljänneskilosta kuivattuja herneitä, jotka edellisenä päivänä laitoin herneiden huuhtomisen jälkeen likoamaan  puolentoista litraan vettä. Painekattilaan lisäsin herneiden joukkoon muutaman porkkanan palasina, sipulin, muutaman mustapippurin, hieman suolaa, runsaasti meiramia ja purkillisen nöttköttiä. Keitin rokkaa kaksi kertaa kohottamalla paineen täysiksi - jäähdytin välillä.
Leivoin myös laskiaispullia jo sunnuntaiksi. Täytin osan vadelmahillolla ja kermavaahdolla. Tänään täytin laskiaispullat tyrnimarmeladilla ja kermavaahdolla, jonka seassa oli hieman vaniljasokeria.
Laskiaistiistaina Suomessa mennään myös pulkkamäkeen. Pulkkamäkiä ei vain kovin monessa paikassa enää tänä vuonna löydy, kun ei ole lunta. Jäinen rinne löytyi ja innolla siitä laskettiin tänään niin pehvoilla, liukureilla kuin pulkilla. Pulkkamäenlasku onkin mukavaa suomalaista karnevaalitunnelmaa! Se on kotimainen vastine katolisten maiden karnevaaleille. Sana karnevaali tulee latinan kielestä sanoista carne vale ja se merkitsee ”hyvästi liha”.
Laskiaisriehaa meidän seurakunnassa vietetään yhteisvastuun hyväksi laskiaistiistain iltana joka vuosi. Tänäänkin oli ratsastusta ponilla ja hevosella.
Oli lättyjä: Ohukaisia paistettiin kolmella muurinpohjapannulla ja kiirettä oli, koska lettuja oli koko ajan väkeä jonottamassa.
 Oli kasvomaalaukseenkin pitkä jono. - Toki oli makkaraa ja laskiaispullia ja muuta maistuvaa myynnissä myös. Yhteisvastuulle tuli ihan mukavasti rahaa tällä riehalla.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Et törmännyt meidän pikkuväkeen siellä? Eivät nuo kyllä nähtyjä tuttuja luetellessan kyllä sinua nimenneet.

pappilanmummo kirjoitti...

Minna: Ei taidettu olla samaan aikaan!