Sivun näyttöjä yhteensä

24.4.2014

Matkaansiunaus Caminolle

Leivoin aamupäivällä sämpylätaikinasta nakkisarvia. Nakkisarviin laitoin sisälle prinssinnakin eli noita pieniä nakkeja. Paistoin myös mustikkapiirakan kaurapohjaan.

On kiirus saada veroilmotus valmiiksi ennen lähtöä matkaan. Kuitteja olen etsiskellyt ja miettinyt, mitä kaikkea vähennyksiä voin laittaa. Olin näet töissä viime vuonna jonkin aikaa.

Tänään lähetyspiireissä kerroin Etiopiasta Metun hiippakunnan pappisvihkimyksestä ja myös siitä, miten kirkko kasvaa siellä ja vapaaehtoiset ovat aktiivisesti mukana seurakunnassa. Jos hiippakuntaan kuuluu noin 375000 jäsentä ja siellä on 23000 vapaaehtoista, niin se on paljon. Miten me pääsisimme samaan? Vapaaehtoinen pariakymmentä seurakuntalaista kohti. Toki Etiopiassa on liiankin vähän pappeja ja evankelistoja, ja muu seurakuntatyö hoituukin vapaaehtoisvoimin.

Lähetyspiireissä puhuttiin myös vaeltamisesta ja vaeltamisen siunauksista sekä varusteista, jotka ohjaavat sisälle pyhiinvaelluksen maailmaan (Pyhiinvaellusta voi tehdä myös omassa lähiympäristössä.): Kengät - hitaus, sauva - vapaus, hattu - huolettomuus, viitta -yksinkertaisuus, laukku - jakaminen, simpukka - hiljaisuus, lyhty - rukous.
Jotta vaellus olisi pyhiinvaellus, tulee siihen liittyä myös hengellinen osuus: rukouselämä, Raamatun lukeminen ja jumalanpalvelukset.

Sain myös siunauksen matkaan.

"Kutsukoon tie sinut matkaan, olkoon tuuli myötäinen, 
suokoon aurinko lämpöään kasvoillesi, virkistäköön sinua raikas sade, 
herättäköön matka sinussa uusia ajatuksia. 
Siunatkoon sinua Jumala, kunnes jälleen kohdataan."

6 kommenttia:

Inna Vaara kirjoitti...

Siunattuna on turvallista kulkea.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana siunaus matkallesi. Kirjoitathan blogia matkallasi? Jäin koukkuun blogiisi edellisen caminosi kertomusten aikoihin.
Hyvää matkaa
Se annyymi, joka etsii rohkeutta ja aikaa vaeltaa

Maca kirjoitti...

Ihanaa ja siunattua vaellusta! Toivottavasti pystyt päivittämään blogiasi matkalla.

Jaana kirjoitti...

Onnellista lähteä siunattuna. Kaikkea hyvää matkallenne!

PiipeA kirjoitti...

Siunaus - niin tärkeää matkalle lähtiessä. Ja muutenkin!

Kaikkea hyvää alkavalle taivallukselle ja Jumalan Hengen läsnäoloa!

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja siunauksen toivotuksista.