Sivun näyttöjä yhteensä

19.4.2014

Testivaellus caminoa varten

Lapsityövoimaa: Lapsenlapset innostuivat kokeilemaan akkasahraa ja niin he tekivät vaot koko isolle perunamaalle.
 Pappa ja kuopus katselivat, kun isommat ahersivat.
Puussa on mukava istuskella.
Pihalla on vihdoin alkaneet sinivuokot kukkia.
 Omalla pihallakin on  krookuksia jo kukassa.
 Kävelymatkan varrella bongasin monenlaisia kevään kukkijoita: scilloja eli idänsinililjoja,
 krookuksia


Reppu painaa noin seitsemän kiloa sisällyksineen. Tein kymmenen kilometrin vaelluksen puolet asfalttia, puolet metsäpolkuja. Vaelluskengät kulkivat hyvin eikä reppukaan tuntunut liian painavalta. Vasemman jalan varpaista pari on joskus vuosia sitten murtunut ja ne ovat aina hankalat. Ehkä haen villaa vaellusjalkineen kärkeen niitä varten. Juomavyötä tai vyölaukkua minulla ei vielä ollut, joten painoa tulee vielä lisää. Kuitenkin onneksi repun säädöt ovat suurinpiirtein kohdallaan. Kävelysauvoihin en ole löytänyt sopivia tulppia mistään. On vain kuljettava näiden olemassaolevien kanssa, jotka ovat liian pienet halkaisijaltaan ja halkesivat.

5 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Villa on muutenkin hyvää varpaitten välissä, pitää kosteuden poissa.

Unknown kirjoitti...

On teillä helppoa, kun on tuota lapsityövoimaa :)

Minä tulin juuri 8 kilsan aamulenkiltä, ilman reppua kyllä !

Ja nyt nautitaan tästä ihanasta säästä ja keväästä ♥

pappilanmummo kirjoitti...

Maca: Pitänee tosiaan hankkia villaa ennen matkaa.
Anneli: Oli tosi innokasta lapsityövoimaa!

talvicamino kirjoitti...

Vaellussauvojen asfalttitassuja oli hankala löytää Espanjasta ja ne ovat kuitenkin niin tarpeelliset. Onko teilläpäin Tokmannia, olen ostanut sieltä tassuja joskus. Urheilukaupoissa niitä pitäisi olla.

Topi kirjoitti...

Tassut kuluvat nopeasti. 200 km:n vaelluksen jälkeen ne ovat melkein puhki. Kannattaisi ottaa varaparit mukaan.