Sivun näyttöjä yhteensä

13.4.2014

Virvon, varvon

"Hoosianna! huudetaan, kuningas nyt saapuu tänne.
Tulkaa tietä raivaamaan palmun lehvät käsissänne. 
Tervehtikää saapujaa, valtiaanne valitkaa."
(Virsi 3:1)
 Palmusunnuntai on viikkoa ennen pääsiäistä vietettävä juhlapyhä.  Tänään on palmusunnuntai ,  piinaviikon aatto, päivä, jona Jeesus saapui aasilla Jerusalemiin ja kansa heitti hänen eteensä tielle palmunlehviä. Suomessa ei ole palmuja, mutta tarkoitukseen käyvät varhain kukkivat pajut, joita joku saattaa myös palmuksi kutsua.

Palmusunnuntain perinteisiin kuuluu virpominen. Lapset käyvät silloin kotien ovilla virpomassa, eli toivottamassa onnea ja terveyttä koristeltuja pajunoksia heiluttaen.
Ja niin  pienet, pikkusisko veljineen, tulivat virpomaan meitä: "Virvon, varvon, tuoreeks’, terveeks’,tulevaks’ vuodeks’. Vitsa sulle, palkka mulle!"
Pappa lähti jo päivällä laittamaan kuntoon hiljaisen viikon tapahtumien lavasteita. Minä lähdin vähän myöhemmin sauvakävelemään kirkkoon harjoituksiin ja pappa tuli sinne myöhemmin uudelleen omiin harjoituksiinsa autolla. Kävelin vielä kotiinkin illalla. Eikä tullut edes hiki, sen verran viileää oli eikä vauhti ollut kova: noin kilometri kymmenessä minuutissa.

Poikakin käväisi illalla ja kokeili ajaa lenkin autollani, koska olin valittanut kolinasta: auto kaipaa tosiaan remonttia ennen katsastusta.

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Piti katsoa virpojien kuvaa moneen kertaan, kun tunnistin lapset eräästä toisesta blogista tutuiksi. Ja sieltä blogistahan he myös virpomisasuissaan löytyivät. :) Siunattua hiljaista viikkoa!

pappilanmummo kirjoitti...

MariJ: Samoin siunauttua hiljaista viikkoa ja riemullista pääsiäistä.