Sivun näyttöjä yhteensä

23.7.2014

Kuumailmapallo

Olen ollut mökillä kerrankin monta päivää yhtämittaa. On ollut nautittavaa päästä uimaan vähän väliä lämpimään järviveteen. Saunominenkin on ollut nautittavaa, vaikka kuumaa on ollut muutenkin. Jo saunan lämmittäminen on ollut mukavaa puuhaa. Olen jopa jotenkin saanut kannettua vedetkin saunaan.

Samoin olen kastellut kurpitsat ja kurkut ja tomaatit siirtämällä kahta vesiämpäriä yhtäaikaa askeleen kerrallaan maassa, koska liikun vielä kyynärkeppien kanssa. Hidasta, mutta mihinkäs minulla täällä kiire...paitsi mustikanpoimintaan. Mustikat poimin kontaten ja olen poiminut vain mökin pihassa.

Eilisiltana kuului omituista suhinaa. Mies huomasi, että kuumailmapallo oli jäänyt kiinni vastarannan yhteen mäntyyn, mutta pääsi sitten irti siitä ja liikkui järven yllä ja hävisi vihdoin näkyvistä puiden taakse.

Päivittäin on tullut lehtikin postilaatikkoon, joka on parin kilometrin päässä. Normaalisti olisin kävellyt hakemassa sen, mutta nyt olen autoillut laatikolle silloin, kun olen ollut täällä yksin. Kun mies on ollut mökillä, hän on kerinnyt hakea sen aamuisin, ennen kuin olen edes herännyt. Tänäänkin hän oli ollut jo kantarelleja poimimassa ja samalla mustikassa hyvin  aikaisin, jolloin ei ollut vielä liian kuuma. Kolmisenkymmentä astetta näytti mittari kuumimmiltaan ja  nyt illalla töistä tullessa on vielä 24 astetta. Onneksi pääsee uimaan ennen nukkumaanmenoa!

Tämän päivän sana: "Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa." (Jesaja 1:17)

Ei kommentteja: