Sivun näyttöjä yhteensä

6.7.2014

Töissä ja juhlimassa

Aamulla ennen konfirmaatiomessua nuoret harjoittelivat konfirmaatiolauluaan kanttorin johdolla.

 Kesällä kai kaikissa evankelis-luterilaisen kirkon suomalaisissa seurakunnissa vietetään ainakin yksi konfirmaatio rippikoulun päättyessä. Niinpä myös tänään oli työseurakunnassani konfirmaatio. Konfirmaatiossa koko seurakunta rukoilee nuoren puolesta ja nuori siunataan apostolisella siunauksella. Konfirmaatiossa on kyse samasta armosta kuin kasteessa. Jumala haluaa vahvistaa konfirmoitavaa uskossa ja siunata uudessa elämänvaiheessa.


Kirkkovuoden väri on vihreä. Liturgisista väreistä  vihreä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää, mutta on myös elämän ja arjen väri. Jumalanpalveluksessa kirkkotekstiilit ja tietyt ovat papin liturgisesta vaatetuksesta ovat päivän liturgisen värin mukaisia.
 Kummipojan syntymäpäiviä vietetiin tänään, vaikka ne olivatkin jo jonkin aikaa sitten. Kummin kyynärsauvoilla oli mukavaa kokeilla liikkumista. Niillä oli myös hyvä yrittää vierittää jalkapalloa.
Tänään valmistui sukkapari numero 2. Olga-mallin sukat painavat 66 grammaa. Ne on neulottu grafiitinharmaasta ja vaaleanpunaisesta Nalle-langasta kolmosen puikoilla. Jälleen jämälankatyö.

 KYH2014:
1. Olga-sukat tummansinisestä Nallesta. Aloitettu 1.6.    
 2. Olga-sukat vaaleanpunaisesta ja harmaasta Nallesta raitaisena. Aloitettu 2.6. Valmiit 6.7.
3. Perussukka noin 30 numeroiseen jalkaan tummanvihreästä Nallesta. Aloitettu 3.6.
4. Keltaisesta Seitsemän veljes -langasta Kerttu-mallin sukat. Aloitettu 4.6.   Valmiit 21.6.
5. Junasukat vaaleanpunaisesta pikkusisko-langasta. Aloitettu 5.6. Valmiit 6.6.
 6. Junasukat vihreästä pikkusisko-langasta. Aloitettu 6.6. Valmiit 7.6.

 7. Vaaleanpunaisesta Nallesta Talvikki-mallilla aikuisen naisen sukat. Aloitettu 7.6.
 8. Punaisesta Taika-Nallesta 30 numeron jalkaan sukat. Aloitettu 8.6. Valmiit 5.7.
 9. Lilasta ja tummanlilasta Seiskaveikasta raitasukat 30 numeron jalkaan. Aloitettu 9.6. Valmiit 10.6.
10. Sinisestä ja punaisesta Seiskaveikasta raitasukat 34 numeron jalkaan. Aloitettu 10.6.  Valmiit 30.6.
11. Kakkosen puikoilla punakeltakirjavasta Tico-ticosta junasukat. Aloitettu 11.6. Valmiit 16.6.

12. Jämälanka-Nallesta junasukat kolmosen puikoilla. Aloitettu 12.6. Valmiit 3.7.
13. Jämälanka Seiskaveikasta 3,5 numeron puikoilla 34 numeron sukat. Aloitettu 13.6. Valmiit 2.7.

14. Farkunsinisestä Seitsemän veljes -langasta 39 numeron Kerttu-sukat. Aloitettu 14.6. Valmiit 18.6.
15. Punaisesta Nostalgia-langasta 34 numeron sukat. Aloitettu 15.6.
16. Pinkistä Nallesta sukat. Aloitettu 16.6.
17. Keltaisesta Nallesta sukat. Aloitettu 17.6.
18. Sinisestä Kotikulta sukkalangasta valepalmikkosukat. Aloitettu 18.6. Valmiit 23.6.
19. Mustasta Nostalgia-langasta sukat. Aloitettu 19.6. Valmiit 29.6.
20. Punaisesta Woolista junasukat. Aloitettu 20.6. Valmiit 28.6.

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Sinulla juhlia riittää - niin töiden puolesta kuin siviilielämässäkin! Kanttorin sijaisuuksia paljon tehneenä tiedän, että aina ei ole helppoa, vaikka ehkä sivullisesta niin tuntuisikin.