Sivun näyttöjä yhteensä

14.8.2014

Marjatuomipihlajan marjatkin poimittu

Eilen vietin hetkisen aikaa pienten kanssa, kun vanhemmat olivat koululla käymässä. Olipa mukava kuulla koulunalkujuttuja ja tutustua koululaisen ajatusmaailmaan näin ekaluokan alkaessa. Pikkusisko aloittaa puolestaan päiväkerhon. Molemmilla uutta!
Vertailimme älykännyköitämme koulualoittajan kanssa. Kyllä hänellä taitaa olla hienompi - ainakin uudempi. Toki olen omaani tyytyväinen.

Marjapäivä on ollut tänään. Poimin ensin punaisia viinimarjoja ja mies noukki loput valkoiset. Niistä tuli yhdessä mehua. Toinen maijallinen oli pelkästään punaisia ja kolmas mustaa, jossa hieman seassa viherherukkaa. Vielä pitäisi ainakin yksi maijallinen keittää, jotta mehupulloja olisi vuoden jokaiselle viikolle yksi. Pullot ovat suurimmaksi osaksi 3/4 litran pulloja. Mäskin olen monena vuonna kiertänyt sosemyllyllä  ja pakastanut, mutta tänä vuonna tein ns. jälkimehua. Kiehautin litran verran vvettä ja kaadoin sen kattilaan mäskin päälle ja kiehautin vielä koko satsin hetkisen, annoin tasoittua kymmenkunta minuuttia ja laitoin siivilään valumaan Valuneen mehun pakastan ja käytän puuroihin ja kiisseleihin.
Elämänlanka on kietoutunut puutarhassa niin kuusiaitaan kuin marjapensaisiinkin. Toki se kukkii kauniisti, mutta muuten yrittää tukahduttaa kasvit, joita pitkin se kiipeilee. Ei nyt sentään kuusiaita ole tukehtunut, mutta aika työläs sitä oli irroitella marjapensaita suojanneista verkoista.
Tuolla köynnöksellä on muitakin nimiä kuten kierto tai karhunköynnös. Se on ovela leviämään ja lisääntymään: riittää pikkuriikkinen juurenpala ja kohta on uusi alku. Ja lisääntyy myös siemenistä.Olen yrittänyt repiä sitä pois, mutta aina vain se jostain nousee uudelleen. Tänä kesänähän en ole tehnyt sille mitään.
Marjatuomipihlajan marjat poimimme tänään. Olisi pitänyt poimia jo ainakin viikko sitten, koska aika paljon oli jo tippunut maahan ja ampiaisia pörräsi niissä. Jotenkin vain jäi tuo silloin, koska nuo marjat kypsyvät epätasaisesti.
Mietin, miten käytän niitä ja päädyin siihen, että laitan ne pakastimeen ja teen niistä joskus piirakkaa mustikkapiirakan tapaan. Tänä vuonna en niistä tee hilloa.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Ekaluokalla on toivottavasti ihanaa! Ainakin täällä - opella!

pappilanmummo kirjoitti...

Hyvä kun kaikilla on kivaa! Siitä on kauan kun olin ekaluokalla. Vähäisiä muistoja kuitenkin eikä kaikki silloin kivoja, mutta nyt tuntuvat jo huvittavilta.