Sivun näyttöjä yhteensä

25.8.2014

Valoon kirjan avatun polku tänään avautuu

Elokuun loppupuolen Päiväkumpu kuuluu kesäiloihin. Täällä on koolla Suomen Lähetysseuran entisiä työntekijöitä senioripäivillään. Mukavaa kuulla kuulumisia eri puolilta maailmaa ja tavata taas yhteisen tehtävän parissa olleita.

Tänä iltana olimme kauneimpien vanhojen hengellisten laulujen äärellä. Seniorilaulu ei kuulu niihin vanhoihin, mutta kuuluu näihin kokoontumisiin: "Lähdimme liikkeelle kerran uskoen häneen, joka on Tie, uskoen, että minne hän vie se hyvä tahto on Herran. Sanoimme: Vapahtajamme, opeta, anna voimasi sun, palvelualttius armahdetun, työssäsi toimiessamme...".

Jeesus Mua rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa lauloimme kuultuamme katkelman Elma Aaltosen kirjasta Tuulenpesän tarinoita. Elman kerronta on hersyvää ja nauroimme silmät vesissä muistellen samalla Elmaakin. Monta muutakin koskettavaa katkelmaa toisten kertomuksista kuulimme ja aina niiden välissä lauloimme.
Saimme tutustua raamattutunnilla Aabrahamin maailmaan mielenkiintoisesti.
Päivien koristuksena ( eikä vain koristuksena, vaan niitä voi myös tutkailla) on paljon erilaisia kirjoja, vanhoja ja vähän uudempiakin. Esillä oli myös Eero Junkkaalan kai lähes koko laaja tuotanto ja paljon on  joukossa myös Pia Perkiön teoksia.
Kiintoisaa on ollut tutustua nepalilaiseen kirjastoon. Se on peltilaatikossa suojassa rotilta ja muilta kirjoja tuhoavilta. Kirjat ovat jaoteltu väreittäin. Tietty väri kirjan kannessa kertoo, minkä tasoiselle lukijalle se on tarkoitettu: juuri lukemaan oppineelle, pitemmälle edistyneelle jne. Tällainen kyläkirjasto antaa tarpeellista lukemisen harjoittelua ja taidon ylläpitoa sekä samalla tarpeellista tietoa esimerkiksi puhtauteen, terveydenhoitoon, viljelykseen.

2 kommenttia:

marumummeli kirjoitti...

Laulaminen on mukavaa.Hyvin suosittuja ovat tuollaset yhteislaulanta hetket, etenkin kun laulujen aihe on hyvä. :)

pappilanmummo kirjoitti...

Vanhoja hengellisiä lauluja on kiva laulaa, koska laulujen mukana kulkevat muistot niistä hetkistä, milloin niitä on joskus kauan sitten myös laulettu.