Sivun näyttöjä yhteensä

20.8.2014

Vanhan roosan väriset valepalmikkosukat ohjeineen

.
Kyjy2014 numero 4 valmistui.
Neuloin jälleen valepalmikkosukat.  Nämä sukat ovat vanhan roosan värisestä Nallesta 60 silmukalla, 15 puikollaan. Sukat painavat 87 grammaa. 

Tätä mallia on mukava neuloa, kun sen on oppinut. Jotenkin jo automaattisesti tuo kuvio kulkee. Tosin tämä malli on helppo 4 kerroksen ja viiden silmukan kuvio. 


Ensin neuloin resoria neljä kerrosta kolme oikein, kaksi nurin. Sitten

1. kerros: Nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein, nosta nostettu silmukka kahden seuraavan eli äsken oikein neulotuiden silmukoiden yli, neulo 2 silmukkaa nurin. Toista.

2. kerros: Neulo 1 silmukka oikein, tee langankierto, yksi oikein, 2 nurin. Toista.

3. ja 4. kerros: Neulo kolme silmukkaa oikein, kaksi nurin. Toista. Toista sitten näitä neljää kerrosta niin pitkään kuin haluat sukkavarren tehdä, tee kantapää ja jatka kuviota jalan päällä kahdella puikolla kärkikavennuksiin asti, pohja oikeaa neulosta.

KyJy2014:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. 
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.

2 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Ihanan väriset sukat, tuosta valepalmikosta tulee kaunis kuvio.

pappilanmummo kirjoitti...

Kosotäti: Ja valepalmikkoa on mukava neuloa.