Sivun näyttöjä yhteensä

12.8.2014

Viisijalkainen hevonen

 Eilen lähdin kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni ja samalla kävin hankkimassa kauan haaveilemani satulatuolin. Monissa liikkeissä on hyvä palvelu: kun liikun kyynärsauvoilla,  henkilökunta auttaa hienosti. Eilenkin sain ostokseni kannettuna autoon. Kiitos reippaalle nuorelle!

Satulatuolissa on ulkonäöltään satulaa muistuttava istuin. Siinä istuessa on ryhti parempi kuin tavallisella tuolilla istuen, kun olen tietokoneella kirjoittelemassa. Lisäksi nyt pääsen tuolin avulla liikkumaan helpommin - satulassa on hyvä ratsastaa.
 Pelargoniat kukkivat edelleen punaisina pihamme sisääntulossa.
Mehunkeitto alkoi vihdoin, tänä vuonna todella myöhään. Keitin eilen maijallisen punaherukoita, joukossa litran verran vadelmia ja hieman valkoisia viinimarjojakin. Aluksi huuhdoin viinimarjat ja valutin ne siivilässä ennen kuin laitoin mehumaijaan kerroksittain sokerin kanssa. Maijalliseen laitoin 1,5 kiloa sokeria. Kun mehua oli valunut reilusti, otin litrallisen pois ja kaadoin sen marjojen päälle uudelleen valumaan. Pullot laitoin uuniin sataan asteeseen sanomalehtiin käärittynä jo samaan aikaan kuin aloitin mehustamisenkin. Pullon otin patalapun avulla uunista, laitoin maitokannuun ja valutin pullon täyteen mehua, laitoin kuumassa atamonvedessä liotetun kumikorkin päälle ja ilmasin pullon työntämällä haarukan piikin pullon ja korkin väliin.
Tuosta yhdestä maijallisesta tuli viitisen litraa mehua.

Tänään  oli mustaherukan vuoro. Kerkisin poimia marjat ja keittää maijallisen. Mehua sain yhden pullollisen enemmän, koska laitoin marjoja litran verran enemmän eli maijan ylitäyteen.

Sunnuntaina tapasin miehen, joka kertoi isästäni. He olivat olleet yhdessä pääkaupungissa maatalousseurojen kokouksessa. Olivat palaamassa kotiinpäin. Silloin ei vielä ollut E4-tietä. Yhtäkkiä huomasivat, että paljon autoja oli ohjattu tien sivuun ja poliiseja oli pitämässä ratsiaa. Heidän edellään ajoi ruumisauto. Isäni oli sanonut hieman ennen ratsiapaikkaa toiselle, että ei ruumisautoa ole sopiva ohittaa. Niinpä he ajoivat sen perässä, eikä heitä pysäytetty, koska ruumissaattoahan ei saa häiritä. Vielä uudelleen jonkin matkan päässä oli uusi paikka poliiseja tutkimassa liikennettä eikä heitä taaskaan pysäytetty. Tuo toinen mies huokasi helpotuksesta, koska hänellä oli sakkorenkaat autossa eli liikaa kuluneeet. Ja niin miehet köröttelivät kotiinpäin...
Eihän ole hyvän tavan mukaista  kiilata hautajaissaaton väliin saati sitten ohittaa ruumissaattuetta.

Lopetin sunnuntaina työt edellisessä seurakunnassa. Kuitenkin olen ollut taas siunauskeskustelussa ja tänään kastekeskustelussakin.

Raamatun sanaa: "Ihminen kaavailee monenlaista, mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan." (Sananlaskut 19:21)

2 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Tuollainen tuoli on varmasti hyvä istua ja ratsastaa:)
Herkullista mehua.
Mie jätänmehut keittämättä kun kukaan ei niitä juo, ajatteli lahjoittaa herukat tarvitseville.

Huopatossunen kirjoitti...

Satulatuoli on taatusti hyvä selälle. Minulla on töissä samantapainen tuoli enkä pois vaihtaisi :)