Sivun näyttöjä yhteensä

23.9.2014

Herkullista herkkuhilloa

Pieni Lintu - MakroTex challenge 
Makrotexin aiheena on tällä viikolla jotain herkullista. Hillothan ovat herkullisia ja niitä meiltä löytyy jokaisen makuun. On omenahilloa, päärynähilloa, vadelmahilloa, karhunvadelmahilloa, luumuhilloa, kriikunahilloa, japaninkvittenihilloa, karviaishilloa, kurpitsahilloa, puolukkahilloa, karpalohilloa, kirsikkahilloa ja mitä lieneekään niiden sekoituksia - monenlaisia kokeiluja.

Joskus kauan sitten olen löytänyt hillo-ohjeen, jonka nimenä oli Nannan herkkuhillo. Muuntelin sen sitten omaan käyttöön sopivaksi. Kutsumme tuota marja-aronia-kesäkurpitsa-omena-hilloa herkkuhilloksi. Se ei maistu miltään noista aineksista, vaan herkulliselta. 
Isoon kymmenen litran kattilaan laitoin 3 litraa riivittyjä ja pestyjä marja-aronioita, kolme litraa kesäkurpitsaraastetta ja samoin kolme litraa happamia omenanpaloja kuorineen sekä neljäsosa litraa vettä. Keittelin ne pehmeiksi, hienonsin sauvasekoittimella, lisäsin lähes kaksi kiloa sokeria ja kuumensin vielä ja lisäsin pussillisen punaista Melatinia pieneen määrään sokeria sekoitettuna. Purkitin Atamonilla huuhdeltuihin kuumiin keitettyihin purkkeihin ja kansiin.
Vasemmalla omena-aroniahilloa, takana herkkuhilloa ja oikealla omenahilloa.

Kokeilin saman tien toisenlaisenkin hillon, missä oli pääasiassa hapanta omenaa eli ns. hillo-omenaa ja ehkä puolitoista litraa marja-aroniaa (eli aronian marjojen viimeiset). Tähän hilloon höyrytin omenat ja aroniat mehumaijalla. Kun omenat kypsyivät, soseutin ne sosemyllyllä (jätin aronianmarjamäskin vatkapuuroa varten) suoraan isoon kattilaan, johon sitten valutin myös mehun mehumaijasta. Sekoittelin, lisäsin 800 grammaa sokeria ja sitten kiehuvaan seokseen sekoitin vispilällä puoli pussillista punaista Melatinia vähäiseen sokerimäärään sekoitettuna. Punaista lähinnä omenalle maistuvaa hilloa tästä tuli. Pienikin määrä marja-aroniaa antaa jo hyvin väriä.
Pannukakun päällä edessä herkkuhilloa, takana omena-aroniaa. Ja omenaviipaleita on myös pannukakussa.

25 kommenttia:

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kyllä on ihania herkkuja.

Unknown kirjoitti...

<3 That would be perfect for breakfast right now

Savu kirjoitti...

Kesäistä makeutta talven pimyteen!

Päivi kirjoitti...


Noita herkkuja riittää yli talven.

Mustarastas laulaa kirjoitti...

Hienoja kokeiluja, maku on varmaan herkullinen ja tuoksu huumaava.

Pieni Lintu kirjoitti...

Syksyn sato talteen! :)

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Namskis, sinulla onkin täällä monen sortin hilloa. Herkkuja ovat:)

Anna Amnell kirjoitti...

Mikä herkkuvarasto! Olet taitava. Kauniita hilloja. Tulee mieleen lapsuus, sillä äitini laittoi hilloja ja lähetti hakemaan kellarista hilloa ohukaisiin.

Pulmu kirjoitti...

Oijoi! Hilloa joka lähtöön. Serkkuni valmistaa hilloja ja marmelaadeja myyntiin. Erikoisin maistamani on tomaatti marmelaadi. Se oli yhtä aikaa tuttu ja tuntematon..

M Tom kirjoitti...

Kylläpäs teiltä löytyykin paljon hilloja. Herkkusuita :)

mirka kirjoitti...

Hyviä sekoitusvinkkejä, oletko koskaan kokeillut tehdä pihlajanmarjahyytelöä?
Kohta ohje tulossa!

mirka

Jaana kirjoitti...

Herkullista... hienot kuvat!

JaanaMarjo kirjoitti...

Oi, miten herkullista... hienot kuvat!

Liplatus kirjoitti...

Johan on mistä valita herkullisia hilloja.
Aronia itessään on maultaan samea, mutta sekoitettuna muihin marjoihin, niin varmaan hyvä.

päikkä kirjoitti...

Pannukakut ja hillo nam!

arleena kirjoitti...

Maistuvia herkkuja ourkeissa. Talvella ne maistuvat kesältä ja hyvältä.

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Oletpa ahkerana. Monenlaista hilloa ja hyytelöä olet purkittanut. Aroniaa minäkin kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Omenan kanssa siitä tuli oikein hyvää hyytelöä.

Alexa T kirjoitti...

Autumn products, delicious jam in cans that looks so great!! And such lovely autumn posts on your blog!

Marjut M kirjoitti...

Kyllä on nyt herkkuja kerrakseen talven varalle :) Slurps :)

Rentukka kirjoitti...

Maukas marjayhdistelmä!

Heidukka kirjoitti...

Oletpas tosiaan ahkeroinut - ja se palkitaan talven vitamiinipulassa :). Herkulliselta näyttää!

Lukuholistin maistiaiset kirjoitti...

Siinä onkin hilloa joka lähtöön. Ahkera olet ollut!

Der Seidenspinner kirjoitti...

Mielenkiintoiset ohjeet. Kiitos niistä. Ahkera olet ollut. Taidan itsekin kokeilla jotain marja-aroniasta. En ole aikaisemmin käyttänyt marjoja missään.

-maiju- kirjoitti...

Oi nam, mitä herkkuja.
Ite en ole tehnyt ompuista juuri mitään, pari kertaa omenahyvettä. Pitänee ryhdistäytyä, nyt kun niitä vielä riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Valinnanvaraa ja kaikki niin houkuttelevan näköisiä!