Sivun näyttöjä yhteensä

27.10.2014

Valinta on vaikeaa

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Varsinainen äänestyspäivä on isänpäivänä eli 9.11. 
Kun katselin oman seurakuntani ehdokkaita, niin oli todella vaikea valita, ketä äänestäisi. Ei vaalikonekaan kaikkea ratkaise, mutta antaa jotain suuntaviittaa sentään. Kai paras valintakriteeri minulla on kuitenkin kyseisen henkilön tunteminen henkilökohtaisesti. (En ole itse ehdolla eikä ketään lähisuvustakaan täällä.)

Luin, että yli 95 prosenttia seurakuntavaaliehdokkaista on sitoutunut kansainvälisen työn teeseihin.  Vajaasta kahdeksasta tuhannesta vaalikoneessa mukana olevasta ehdokkaasta 95,8 prosenttia on ilmoittanut sitoutuvansa näihin teeseihin:

  • Seurakuntani kantaa vastuutaan maailman köyhistä ja on osa globaalia kirkkoa.
  • Haluan puolustaa kirkon kansainväliseen työhön annettavia määrärahoja, kun seurakunnassa laaditaan talousarviota.
  • Haluan, että seurakuntani osoittaa vieraanvaraisuutta maahanmuuttajille.
Seurakuntavaalien yhteydessä järjestetään vaalikeräys, jolla kerätään varoja lasten ja nuorten koulutukseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen Suomessa ja kehitysmaissa. Vaalikeräyksessä on mukana Suomen Lähetysseurakin, jonka työntekijänä olen ollut - tosin siitä on jo aikaa reilusti yli 20 vuotta.  
Persiljojen vuoro oli tänään päästä vihanneskuivuriin.

Perunamuusin ja porkkanasoseen jämistä leivoin iltapalaksi rieskat. 
Lounaaksi tein pitkästä aikaa kaalilaatikkoa. Ohraryyneja ja kaalia (ja vettä) haudutin painekattilassa, lisäsin paistettua sipulia ja jauhelihaa, sekä suolaa, reilusti hunajaa, meiramia ja basilikaa ja cilipaprikaa. Kaalilaatikon seurana maistui puolukkahillo.

"Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä.
Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani. " (Psalmi 139:17)


Ei kommentteja: