Sivun näyttöjä yhteensä

26.11.2014

Mehiläisille vuoden tärkein apu

Mehiläisille pitää tehdä myöhään syksyllä, joko marraskuussa, mutta mielellään vasta joulukuussa oksaalihapotus. Se on tehokkain työkalu varroapunkkeja vastaan. Kun ei säistä tiedä, on ongelmallista tehdä tämä toimenpide. Yleensä pitäisi silloin olla vähintään 4-5 astetta lämmintä. Torjunta tulisi tehdä siksi näin myöhään, koska toimenpide tehoaa paremmin, kun pesässä ei ole enää sikiöintiä eikä punkkeja kennoissa. Torjunta tehdään nimenomaan varroa-punkin hävittämiseksi. Varroa (Varroa destructor) on noin 1,5 mm:n pituinen ruskea, muodoltaan soikea punkki. Punkki lisääntyy munimalla mehiläisten peittosikiöihin. Kuorituvat nuoret punkit alkavat imeä ravintoa kehittyvästä mehiläisestä. Jos punkkimäärä kasvaa liian suureksi, ne tuhoavat koko mehiläisyhdyskunnan. Oksaalihappo on luonnossa esiintyvä aine, joten siitä ei jää jäämiä vahaan eikä muuhun.
Oksaalihappoliuosta laitetaan pesään mehiläismäärän mukaan 20 ml - 50 ml.
Suomessa tautien torjuntaan käytetään vain luonnossa esiintyviä aineita (muurahaishappoa ja oksaalihappoa). Näidenkin aineiden käyttö kesäaikaan on kiellettyä, jotta niistä ei jäisi mitään hunajaan. Monissa maissa muualla käytetään vahvoja antibiootteja ja muita Suomessa kiellettyjä aineita.

2 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Minä tein sen jo alkukuusta. Kyllä ne mettiset näin pohjoisessa ovat jo lopettaneet muninnan. Laitoin levyt alle ja tippuihan niitä punkkeja. Taidan keväällä hapottaa muurahaishapolla, kun aion myydä pesiä vähemmäksi. Ja muutenkin, tietenkin!

pappilanmummo kirjoitti...

Tuulento: Meillä ei edes tutkittu punkkien määrää - kai niitä on aina kuitenkin...