Sivun näyttöjä yhteensä

22.11.2014

Tavallinen siunauslauantai

Tavallinen lauantai eli siunauspäivä. Näin aina silloin tällöin. Lauantaihan on tavallisin hautaansiunaamisen päivä maassamme. Tänään se oli juhlavaa vaihteeksi, kun eilen illalla ja viime yönä oli satanut lunta ja maa oli puhtaan valkoinen hautausmaallakin.

Siunaus oli kirkossa, josta sitten arkku kannettiin hautausmaalle.

Arkkuhautauksissa kukat suositellaan laskettavaksi haudalla. Arkkuhautauksessa arkku kannetaan loppusoiton aikana kappelista. Kantajia tarvitaan tavallisesti kuusi. Perinteisen tavan mukaan vainajalle läheisimmät kantajat asettuvat arkun pääpuoleen, toisin sanoen takimmaisiksi. Kantajat asettuvat päällysvaatteissa, mahdollisesti hattu päässä, paikoilleen ja nostavat arkun ilmaan hartian yli vedettyjen liinojen avulla. Arkku kannetaan oven ulkopuolella odottavalle saattovaunulle.
Seurakunnissa, joissa ei ole automaattista kellojensoittoa, suntio soittaa kelloja käsin. Silloin  pappi joutuu opastamaan ja johdattelemaan saaton:  miten kantohihnat laitetaan, millainen ote otetaan kantamaan lähdettäessä hihnoista, miten kuljetetaan saattovaunua, miten toimitaan arkkua hautaan laskettaessa ym.

Ennen kannen nostamista haudan päälle omaiset voivat heittää hautaan kukkia tai kourallisen hiekkaa. Tuhkan, mullan tai hiekan heittäminen arkulle tai hautaan kolme kertaa (Kolme kertaa siksi, että se kuvaa Kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen siunaamista) kourallisesta tiputtaen on kuulunut kristilliseen hautaukseen vanhoista ajoista lähtien. Hiekan heitto kuvaa haudan umpeen luonnin aloittamista ja siten vainajan luovuttamista haudan lepoon. Vanha tapa on ollut, että saattoväki luo haudan umpeen. Nykyisin se on harvoin enää mahdollista, koska haudan seinämiä tukevat rakenteet on ensin nostettava koneella ylös. Haudan peittäminen arkun kannen tasalle on nykyisinkin mahdollista.

Kukat lasketaan haudan päälle asetetulle kannelle. Kun kukkalaitteet on asetettu haudalle, lauletaan virsi. Siunaustilaisuuden lopuksi joku omaisista kutsuu saattoväen muistotilaisuuteen.

Muistojuhlan viettoon perinteisesti on kuulunut yhdessä ateriointi. Juhlapaikalla on muistopöydälle asetettuna vainajan kuva, kynttilä sekä muistoadressit. Usein muistotilaisuuden ohjelmaan liittyy adressien lukeminen, yhteistä laulua, papin puhe, muistosanat, lyhyitä puheenvuoroja ja musiikkiesityksiä.

Hautaansiunaamista seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksessa muistaminen eli ”kuolleiden kiitostaminen” tapahtuu esirukouksen yhteydessä vainajien nimien sekä iän luvulla, kynttilän sytyttämisellä ja rukoilemalla.

Raamatun sana tänään: "Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. (Psalmi 90:14)

4 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Tässä iässä tulevat hautajaiset yllättävän tutuksi. Ei niitä ennen nuorempana huomannutkaan, mutta nykyään useamman kerran vuodessa jonkun.Olin kesällä tuhkaushautajaisissa ja siellä ei oikein tiedetty, mitä pitää tehdä, mutta pappi opasti.

pappilanmummo kirjoitti...

Tuulento: Tuhkauksen yhteydessä perussiunaus on sama, mutta monesti kukat/jäähyväiset jätetään heti toimituksen alussa. Samoin arkku voi jäädä paikoilleen tai kannetaan ulkona odottavaan ruumisautoon.

Riina kirjoitti...

En tiennytkään, että joskus pappi joutuu opastamaan tuon saaton ja johdattelemaan sen. Meillä on hieman hautaustoimistoja käyty läpi, täytyykin myös selvittää mikä tilanne on kellojen suhteen. Raskasta suruaikana järjestää tällaisia asioita, mutta nämä hautaustoimistot ilmeisesti tarjoavat paljon apua.

pappilanmummo kirjoitti...

Riina: Harvoin nykyään. Useimmissa seurakunnissa on kellot jo automatisoitu.
Jos vainaja ei ole seurakunnan jäsen, harvoin kirkossa luetaan nimi seuraavana sunnuntaina.