Sivun näyttöjä yhteensä

23.12.2014

Aatonaattona kuusi koristellaan

 Jouluseimi täydentyi ja sijoitettiin taas omalle tutulle paikalleen.
Tänään lapset perheineen tulivat joulunviettoon. Joulukuusen koristelu on kuulunut jo vuosia itseoikeutetusti lastenlapsille silloin kun he ovat olleet paikalla.
Tähden ja kynttilöiden kiinnittämiseen tarvittiin isien apua.
Tänäkin vuonna kuusi on saanut ylleen kaiken mahdollisen loiston, etenkin alaoksilleen, kun kaikki pienet eivät yllä vielä kovin korkealle.
Onneksi on sentään vähän lunta ja niin isommat pienet pääsivät mäenlaskuun pihalle. Pulkilla oli hyvä huristella mäkeä alas pakkaskelissä.
"Mitäs ne ihmiset tuolla sisällä oikein touhuavat", tuntuu koiruli ikkunan takana tuumivan.

Huomasimme, että pitkä pöytä on hyvä: kaikki mahtuvat sen ympärille aterioimaan pienimmästä vanhimpaan. Enää ei tarvitse sijoittaa keittiön pöydän ympärille osaa porukasta. Pöydän keskelle sopivat tarjoiluastiat ja on hyvä kierrättää sitten tarjottavia toinen toisilleen.

Ei kommentteja: