Sivun näyttöjä yhteensä

15.12.2014

Laatikkopäivä


Palsternakkalaatikon valmistamisen aika on tänään. Jouluksi teen perunalaatikkojen sijaan palsternakkalaatikoita, koska meidän väki ei suostu erityisemmin syömään imellytettyä perunalaatikkoa, mikä on minun herkkuani. 
Joululauluja jouluradiosta kuunnellen keitin aivan täyden painekattilallisen palsternakkoja, jotka kuorin kuumina ja soseutin. Lisäsin seokseen kaksi desiä laktoositonta ruokakermaa, desin korppujauhoja, desin hunajaa, pari teelusikallista suolaa, vajaan teelusikallisen valkopippuria, inkivääriä ja muskottipähkinää sekä niin paljon laktoositonta maitoa (yli puolitoista litraa) että seoksesta tuli vellimäistä. Tästä annoksesta tuli tänäkin vuonna kuusi 3/4 litran vuoallista. Paistoin nämä parin tunnin ajan 150 asteen lämmössä.

Samalla kertaa sopii tehdä muutakin, kun uuni kerran on lämpimänä. Niinpä lanttulaatikkokin tuli tänään. Kuorin kahden kilon pussillisen lanttuja ja keitin painekattilassa, otin ritilän pois ja hienonsin lantut sauvasekoittimella. Sekaan laitoin kaksi desiä laktoositonta vispikermaa, jonkin verran keitinvettä, että tuli sopivan löysä seos (noin 3 desiä), 25 grammaa laktoositonta margariinia, puoli desiä siirappia, teelusikallisen muskottia ja kaksi suolaa. Pariin astiaan laittelin seoksen. Pinnalle ripottelin korppujauhoja ja margariininokareita. Paistoin nämä noin 150 asteessa parisen tuntia.



2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Perunalaatikko on minunkin herkkuani jouluruoista. Teen sen itse - iso satsi, josta osa menee sisareni perheeseen.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Nyt aionkin tehdä itse perunalaatikon, kun en ole vielä saanut sopivan maukasta imellytettyä