Sivun näyttöjä yhteensä

31.12.2014

Pappilanmummon perunasalaatti

Uudenvuodenaattona kuuluu syödä perunasalaattia, nakkeja ja jotain leipää, ehkä patonkia, niiden kanssa illallla samalla, kun katselemme ilotulituksia.

Asumme mäellä ja näemme koko seutukunnan komeat rakettinäytökset pitkin iltaa suoraan omasta ikkunasta. Monenlaiset kuviot ovat nousseet taivaalle jo iltakuudesta lähtien (hätäisimmät aloittivat paukuttelun jo viiden maissa lähistöllä). Seutukunta on jo savusta sakeana.
Perunasalaatissamme on kuusi keitettyä pienehköä perunaa kuorittuina ja kuutioituina, yksi kotimainen Antonovka-omena kuutioituna kuorineen, keltaista ja punaista paprikaa kuutioina, viisi reilua ruokalusikallista kurkkusalaattia, puolitoista desiä laktoositonta rahkaa, mustapippurirouhetta ja valkosipulijauhetta, sitruunamehua, hunajaa.

Elämämme ei riipu ainoastaan maailmassa vallitsevista valloista ja laeista. Elämämme on Jumalan kädessä. Meillä on paljon aihetta kiitokseen ja katumukseen. Uusi vuosi merkitsee myös sitä, että Jumala antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudestaan.

Raamatun sana tänään: " Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina." (Ps. 121:7-8)

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Perunasalaattisi vaikuttaa maukkaalta ja varmasti maistuu ihanalta!

Samoin täällä katselen kaupungin raketteja omalta sohvalta! Äsken paukahti aivan ikkunan takana vähän pelottavastikin...

Oikein siunattua uutta vuotta 2015!

tuulento kirjoitti...

On niitä raketteja piisannut ja kauniita ovat iltataivaalla.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana:Uudeksivuodeksi mies aina haluaa perunasalaattia - nyt tein aineksista, mitä kotoa yhtäkkiä löytyi - en näet aikaisemmin muistanut koko perunasalaattia...

Tuulento:Kauniitahan nuo raketit ovatkin, mutta aikamoista rahanmenoa...