Sivun näyttöjä yhteensä

15.2.2015

Hiihtokilpailuissa

Viikonloppu on kulunut hiihtokilpailuissa talkoohommissa. Mies oli lähinnä lähettäjänä ja minä vain kaatelin kahvia... Väkeä oli satoja kumpanakin päivänä liikkeellä. Lauantaina olivat yksilökilpailut ja sunnuntaina viestit. Oli mukava seurata kilpailuja.
 Nuoret kokeilivat suksiaan ja laittoivat itseään huoltajien kera lähtökuntoon.
Lähdössä puolen minuutin välein ensin nuorimmat kahden kilometrin, sitten vähän vanhemmat kolmen kilometrin, sitten viiden, kahdeksan ja kymmenen kilometrin lenkeille.
 Lauantaina keli oli nollan vaiheilla ja jonkin aikaa luntakin pyrytti.

Illansuussa palasimme kotiin ja teki mieli ladulle. Niinpä hiihdin tavallisen lenkkini ennen kuin aloin leipoa laskiaispullia ja voisilmäpullia ja tietysti sämpylöitäkin samalla uuninlämmityksellä. Illalla vielä saunoimme ja
vietimme yhdessä ystävänpäivääkin.
Tämä laskiaissunnuntai vietettiin taas liikunnan parissa. Tosin itse emme paljoa liikkuneet, vaan olimme taas talkoohommissa... Ja juuri paistetut munkit tekivät kauppansa tänäänkin parhaiten.
 Viestiin hiihtäjiä lähetettäessä tarvittiin starttipistoolikin.
Taas nuorimmat lähtivät ensimmäiseksi lyhyimmille matkoilleen: yksi perinteistä ja kaksi vapaata hiihtävää oli joka joukkueessa.
Makkara teki kauppansa. Tarjolla olikin hyvää pienyrittäjän lihaisaa makkaraa.

Toki tänään sunnuntaina oli myös kirpeä pakkasilma. Aamulla mittari näytti kolmeatoista, sitten kymmentä ja kuuden asteen tienoilla hiihtopäivän lopuksi. Suksien voitelijat taisivat osata tehtävänsä.

Vielä oma liikuntakin on vuorossa tänään: Se jokaviikkoinen parituntinen lentopallo.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Soman näköisiä ystävänpäivän herkkuja!

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Suolaisia teki mieli Tokaijin kanssa.