Sivun näyttöjä yhteensä

24.2.2015

Lumikenkäkävelyllä

 Oli lumikenkäkävelyharjoittelun mahdollisuus tarjolla. Niinpä lähdin kokeilemaan uudenlaisilla lumikengillä. Meillä kotona on vanhat vuosikymmeniä sitten hankitut lumikengät. Nykyiset ovat kevyempiä ja ehkä helpommin jalkaan laitettavia.
 Ja nykyiset ovat pienemmän tuntuisia muutenkin.
Sekä mäkeä että upottavaa lumista metsää ja
ajettua hiihtouraakin pitkin oli helppoa tallustella sauvojen kanssa. Tänään tosin jotkut vielä tuolla hiihtelivätkin.
Me lähetysväki olimme mukana paistamassa lättyjä ja myymässä myös makkaraa vuoroin räntäsateessa, vuoroin vesisateessa lumikenkiä kokeileville ja tietysti myös katsojajoukoille. Toki paljon enemmän olisi saanut olla mukana väkeä tapahtumassa.
Eilen illalla laitoin takkauuniin ritilän päälle ohrapuuron hautumaan. Pyrex-kulhossa on puolitoista litraa laktoositonta kevytmaitoa ja neljänneslitra rikottuja ohrasuurimoita ja puolitoista teelusikallista suolaa. Ne ohraryynit laitoin jo päivällä tuohon turpoamaan. Illalla sitten kulho takkaan.
 Parin tunnin kuluttua laitoin puuroastiaan kannen päälle.
Aamulla oli maukas hyvin hautunut puuro vielä lämpimänä syötäväksi. Minusta tuo juuri kuoren alla pinnassa on parasta...
  
Raamatun sana tänään: "Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.” (Jes. 58: 6-9)

4 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Lumikenkäily kiinnostaa. Muutaman kerran olen kokeillut ja tuntuu, että lumikengät pitäiis hankkia.

pappilanmummo kirjoitti...

Aimarii: Mies opasti, että nuo kuvassa olevat ovat liian heppoisia syvälle lumelle.

Jaana kirjoitti...

Minäkin olen miettinyt lumikenkiä. Mökillä ne olisivat kivat. Koskahan saisin hankittua...

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Jos ei pian niitä hanki, käyttää voi vasta ensi talvena;)