Sivun näyttöjä yhteensä

21.3.2015

Tuomme vaihtopöydälle

Tänään on kevätpäiväntasaus eli yö ja päivä kestävät yhtä kauan. Sunnuntaista alkaen valoisan ajan määrä kasvaa hitaasti, mutta varmasti.

Tänään on myös tasauspäivä. Saisimmeko tasan myös mahdollisuudet ja varat? Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanja on yli 20 vuoden aikana muuttunut osaksi seurakuntien työtä. Katukuvaa piristävät tempaukset ja lipaskeräykset ovat antaneet seurakunnan työlle globaalin oikeudenmukaisuuden kasvot siinä missä Tasaus-aiheiset raamattutunnit ja hartaushetket ovat yhdistäneet hengellisyyttä yhteiskunnalliseen julistukseen. Tasaus-kampanja on tuonut maailmalla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asiat seurakunnan rukouksen piiriin.

Tänä vuonna kampanjan keskiössä ovat vammaiset. Usein vammaisen lapsen vanhemmat ajattelevat, ettei lapsi voi koskaan oppia mitään. Siksi häntä ei kannata lähettää kouluun. Usein lapsen ainoaksi mahdollisuudeksi nähdään kerjääminen. Ainoa ulospääsy köyhyydestä on koulutus. Myös vammaisilla lapsilla on oikeus käydä koulua, oppia lukemaan ja laskemaan ja leikkiä muiden lasten kanssa välitunnilla.

Päästäkseen kouluun vammainen lapsi tarvitsee hieman tukea: apuvälineitä, erityisopetusta osaavan opettajan, koulukuljetuksen, esteettömät opetustilat ja vessat sekä apua koulumaksuihin. Suomen Lähetysseura työskentelee kumppaniensa kanssa kehitysmaissa eri puolilla maailmaa, jotta yhä useampi vammainen lapsi pääsisi kouluun ja oppisi ammatin, jonka turvin elättää itsensä.
  (kuva on Suomi-Namibia-Seuran sivustolta)
Tänään on myös Namibian itsenäisyyspäivä.  Namibia itsenäistyi viimeisenä Afrikan maana vuonna 1990.
Olin tänään hiippakunnan lähetysseminaarissa Hämeenlinnassa. Mielenkiintoinen ohjelma.
Aluksi oli Kudelmahartaus: Siunatut silmukat.
Sakari Löytyn johdolla ja säestyksellä lauloimme monia lähetyslauluja pitkin päivää kuten Kiitos suuren Kuninkaan. Jukka Salminenkin kävi kertomassa musiikistaan mm. Menox maailmalle-musikaalista. Seminaari ei ollut vain istumista, vaan myös porinaryhmissä pohtimista ja monia ideoita ja asioita tuotiin vaihtopöydälle.
Vaelsimme yhdessä maahanmuuttajien kanssa, mutta yksin emme työtä tee:
Ruotsistakin saimme virikkeitä monikulttuurisuuden kohtaamiseen  matkalaukku-version muodossa. Strängnäsin hiippakunnassa on kehitelty Gud har 99 namn - näyttely josta on kolme eri kokoista versiota: yksi mahtuu matkalaukkuun, yksi yhteen tilaan ja suurin jokainen uskonto omaan huoneeseensa. Näyttely kertoo muutamista suurista uskonnoista ja niiden tärkeistä asioista mm. koululaisille.

Lounaankin saimme pakistanilaiseen tapaan lähetysemännän ja missio-köksien tarjoilemina. Maistuvaa ja kaikille sopivaa. Paras kai oli useimpien mielestä maistuva mango-lassi.
Lähetystä lapsille ja lastenkaltaisille. Monet vaikeatkin asiat voi kertoa nukkien avulla.

Päivän loppupuolella oli vieraanvaraisuutta ja osallistuvaa teatteria aikuisille ja nuorille aikuisille esittävä Kolme pientä ateriaa. Esitys sisältää kolme erilaista improvisaatiokohtausta, osallistumisen kautta.

Mielenkiintoinen päivä ja samalla paljon virikkeitä antava työhön ja vapaaehtoistyöhön.

2 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Nyt on tasan päivä ja yö, mutta pikavauhtia päivä ottaa tlaa yöltä.
Tasaus-kampanjasta en ole kuullut, mutta pitää ottaa selvää.
Bannerikuvasi on niin kaunis. Miten voikaan mustikan varvut nuppuineen olla noin sievät.
Milloinkahan minä saan varpuja maljakkoon.

Jaana kirjoitti...

Mielenkiintoinen päivä sinulla! Virkistystä monella tapaa...