Sivun näyttöjä yhteensä

19.6.2015

Juhla ja juhannus

Juhannuksena olemme mökillä kuten tavallisesti. Nyt osui myös hääpäiväkin juhannusaattoon. Aurinko on paistanut, mutta ei ole kuitenkaan kovin lämmintä. Mökkijärvellä on nuorisoa monissa mökeissä ja aikamoinen meteli kuuluu, koska muutenkin äänet kuuluvat hyvin järven  rannalta.
Toki olemme uineet ja saunoneet. Ajatuksena oli oman kolonnin rakentaminen, mutta laiskuus voitti.

 Ennen mökillelähtöä kävimme Vuolenkosken kesätorilla. Siellä oli paljon väkeä, vaikka aamupäivä olikin  hieman sateinen. Torilla odotti iltaa myös iso kokko, johon oli koottu paljon poltettavaa.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Minä en tänä vuonna nähnyt yhtään kokkoa, mutta eipä tuo haittaa. Tai näin erään "raadon" juhannuspäivänä järvessä.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Meilläkin jäi oma kokko vain haaveeksi ja palavaa emme nähneet missään.