Sivun näyttöjä yhteensä

29.6.2015

Mangoldikastiketta



Tänään minulla oli messuvuoro. Aamulla lähdimme liikkeelle mökiltä aamu-uinnin jälkeen suoraan kirkolle, jossa jo lauluryhmä oli harjoittelemassa jumalanpalvelusmusiikkiaan. Jumalanpalveluksessa (ja jälkeen) tapasin pari entistä keskikoulun aikaista luokkatoverianikin. 


Pakastimessa oli vielä edelliskesäistä mangoldisosetta ja sulatin sen mikrossa. Kattilaan laitoin pari ruokalusikallista voita ja kun se oli sulanut, niin lisäsin puolisen desiä vehnäjauhoja, sekoitin tahnaksi ja lisäsin vettä, kiehautin ja lisäsin mangoldisoseen ja kaksi desiä laktoositonta vispikermaa (ruokakermaa ei ollutkaan kotosalla), sekoittelin vispilällä edelleen ja maustoin mustapippurijauheella ja valkopippurijauheella sekä laitoin vielä puoli teelusikallista suolaa. Haudutin kymmenkunta minuuttia ja ripottelin päälle kuivattua mäkimeiramia. Mangoldikastikkeen kanssa nautimme painekattilassa keitettyjä porkkanoita ja perunoita. Lisäkkeeksi oli omasta puutarhasta salaattia ja tilliä.
Vaikka on ollut näin viileä alkukesä, niin jo vähitellen puutarhasta alkaa saada satoa. Maustevihannekset ovat kasvaneet hyvin ja olemme jo kuivanneet pariinkin otteeseen lipstikkaa ja minttua. Nokkosia olemme myös kuivanneet muutaman kerran kasvikuivurilla tänä kesänä. Saksankirveliä pakastin, koska se makuaan kuivattuna.



Tänään vietettiin Avointen puutarhojen teemapäivää. Muutamien puutarhojen kasvattajat olivat avanneet yleisölle puutarhojaan. Puutarhoja yhdistävänä tekijänä on, että omistaja kokee itse puutarhansa esittelemisen arvoiseksi ja haluaa jakaa kokemuksiaan muiden harrastajien kanssa! Mekin kävimme katsomassa yhtä puutarhaa, jossa oli paljon perennoja. Siellä oli myös suihkulähde ja kivikissakin. Nuo molemmat voisivat sopia meidän puutarhaamme. Paikalla oli myös kasveja myytävänä.
 Ostinkin pikkutalvion taimen. Tuo kasvi on kuulemma hyvä leviämään. Varpumainen pikkutalvio on hento, mutta kasvupaikastaan kiinni pitävä puuvartiskasvi. Se on hyvä valinta, kun puutarhassa tarvitaan maanpeitekasvia. Pikkutalvio on oleanterikasveihin kuuluva koristekasvi, jota on käytetty myös rohdoskasvina mm. angiinan hoitoon.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Minullakin on itse maalattuja kivikissoja - niin mökillä kuin kotonakin. Niiden taiteilu on rentouttavaa puuhaa.

pappilanmummo kirjoitti...

Jaana: Ajattelinkin kokeilla kissan kokoamista tai yhteen kiveen piirtämistä.