Sivun näyttöjä yhteensä

12.7.2015

Koko sunnuntaipäivä

 Keisarinkruunun kukinta-aika alkaa olla jo ohi.
Jalopähkämö on vanhan ajan perenna, joka viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Se kukkii kesä-heinäkuussa.
Lapsenlapset vanhempineen olivat viikonloppua mökillä. Oli mukavaa käydä saunomassa ja uimassa ja etenkin hypellä laiturilta järveen ja sukellella. Myös mustikoita ja metsämansikoita ja kantarelleja löytyi.
 Nuorimmalla oli heinässä mansikoiden ohella mustikoita.
Suvun pihlaja-angervo kukkii. Sen alku on tuotu Kilpeenjoelta Karjalasta Viipurin maalaiskunnasta minun mummoni vanhempien kotipaikalta
Olin eilen hautajaisissa, joissa omainen oli valmistanut tällaiset enkelikynttilät muistotilaisuuden pöytiin.
sunnuntaina päivän ohjelmaan kuului kaksi jumalanpalvelusta ja tietysti illalla vielä lentopallopeli.

5 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Pihlaja-angervon pitkä matka! Upeaa!!

mm kirjoitti...

Olen ennekin huomannut, että teillä mustikka/mansikka/sieniaika alkaa aikaisemmin kuin täällä. Se vain innostaa lähtemään täälläkin metsään. Tuossa pihalla ihan muutama mustikka on sinertymässä, mutta vain harva.

Päivikki kirjoitti...

Kiitos ihanista perennakuvista. Miullakin on jalopähkämöitä, ne kukkivat nyt ensi kertaa. Olisi vaan välillä aurinkoistakin, niin perennat viihtyisivät hiukan paremmin.

isopeikko kirjoitti...

Siinä mustikka mansikka kuvassa oli hassu sininen heinä. Onko siellä sellaisia?

pappilanmummo kirjoitti...

Kiiris: Muistot Karjalasta tärkeät.
MM: Asumme etelämmässä.
Päivikki:Jalopähkylä leviääkin hyvin.Juuria voi jakaa.
Isopeikko: Lapsenlapsen yllätys.