Sivun näyttöjä yhteensä

24.8.2015

Arkipäivää tähän aikaan vuodesta

Pieni Lintu - MakroTex challenge
MakroTexin aiheena tällä viikolla on MINUN ARKENI.
Vuoden ensimmäiset puolukkahillot on jo purkitettu. Hilloaminen ja mehunkeitto on arkipäivää näinä viikkoina kuten myös mustikoiden, puolukoiden ja muiden marjojen sekä sienien poiminta ja hunajan kerääminen pesistä kuten muukin sadonkorjuu.
Viinimarjoja on poimittu. Poimimisen jälkeen ne huuhdotaan ja roskat poistetaan (ja kotilot).
 
Marjat ja sokeri laitetaan vuorotellen mehumaijaan. Marjoja on ämpärillinen ja sokeria puolitoista kiloa. Tällä kerralla mustaherukoita.
Liotetut ja pestyt pullot kääritään sanomalehteen ja laitetaan uuniin kuumenemaan 100-125 asteeseen.
 Korkitkin pääsevät kiehuvaan veteen steriloitumaan.
 Tunnin verran keitellään eli höyrytetään täydellä teholla.
Sitten valutetaan mehu suoraan Mehumaijasta pulloihin. Pullot täytetään piripintaan ja laitetaan heti korkki päälle. Korkin vielä ilmaan haarukalla työntäen haarukan piikin pullon ja korkin väliin. Viidestä viiteen ja puoleen litraan usein saa mehua tuosta annoksesta. Sen jälkeen vielä kattilassa oleva mäski jauhetaan sosemyllyn läpi ja pakastetaan puuropohjiksi noin puolen litran purkkeihin.

14 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Njam, puolukkahillo on niiin hyvää!

with love, Jenni

Pulmu Pulmunen kirjoitti...

Syksyn arkiaskareista mehumaijan käyttö on lapsuuden rakkaimpia muistoja. Tykkäsin vahtia mehun keittoa. Olen varmasti outo, mutta siinä oli jotain konkreettista tapahtumaa mikä kiehtoi lapsen mieltä. Tykkäsin kyllä punajuurien säilömisestäkin, mutta juuri viinimarjamehun keitto oli se juttu.

Ansku BCN kirjoitti...

Marjamehut ovat parasta, appelsiinimehut ja muut jäävät kakkoseksi! Suomessa käydessä patistelen lapsia juomaan mummon tekemää mehua, mutta he eivät ole vielä oikein päässeet makuun. Sen verran harvinaista herkkua :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Tehokkaasti kesän maut talteen :)

SusuPetal kirjoitti...

Todellakin, nyt on sadonkorjuun aika!

Rita A kirjoitti...

Ai mikä mehevyys ! Terveellistä ja taloudellista sitä paitsi :)

Leila Kärkkäinen kirjoitti...

Kyllähän nämä mehut on todellakin aarteita.

Pia Ylén kirjoitti...

Puolukkahillo on ehdottomasti lempparini! Olet ahkerasti säilönyt kesän makuja - kyllä kelpaa talvipakkasilla :)

Hensku - Sydämellistä kirjoitti...

Sadonkorjuu on työlästä aikaa, mutta siitä tulee hyvä mieli kun saa herkut talteen (joskus homma on tosin venynyt pikkutunneille, eikä silloin välttämättä enää hymyilytä...). Tuota mäskiä en olekaan koskaan hyödyntänyt, mutta ihan hyvä idea sinulla siihen :)

arleena kirjoitti...

Ajankohtaista juuri nyt. Minullakin olisi ollut tähän liittyvää, mutta enpä hoksannut kuvata

Taina K kirjoitti...

Mä vain pakastan, mutta siinäkin riittää aina puuhaa, kun sitä tekee työn kanssa päällekkäin. Ihailen kaikkia käteviä ja ahkeria emäntiä, jotka säilövät kaikki ihanat kesänmaut talven varalle.:D

Kirsi / Raitoja kirjoitti...

Herkullisia arkikuvia. Näitä on kiva talvella sitten syödä ja juoda.

Valo ja varjo kirjoitti...

Oi, tulipas nenääni ihana tuoreen mehun tuoksu.

Emonen | Tipulassa kirjoitti...

Oi, ihanaa sadonkorjuuta!